Fastighetsföreningar Osoitteenmuutos In English Plaza
Etusivu Jäseneksi Taloyhtiöille Vuokrataloille Vuokranantajille Medialle

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri: Taloyhtiöt empivät remonttien aloittamista
8.5.2017

Taloyhtiöiden korjaushankkeissa ei näy kasvua tänä tai ensi vuonna, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kasvanee tänä vuonna vielä pääkaupunkiseudulla, mutta supistunee erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Etelä-Suomessa.

Ensi vuonna korjausrakentamisen odotetaan vähenevän tulosten perusteella myös pääkaupunkiseudulla ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Sen sijaan muista poiketen Pohjois-Suomessa korjausrakentamisen odotetaan vastausten perusteella ensi vuonna kasvavan.

"Takana on usean vuoden kasvujakso taloyhtiöiden korjaamisessa erityisesti pääkaupunkiseudulla. Siinä mielessä tasaantumisvaihe on luonteva. Korjaustarpeen arvioidaan kuitenkin pysyvän vähintään ennallaan tulevina vuosina", sanoo Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Yli puolet taloyhtiöistä remontoi

Edelleen yli puolet suomalaisista taloyhtiöistä tekee tai suunnittelee tänä vuonna korjaushanketta. Barometriin vastanneista taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajista ja isännöitsijöistä joka viides kertoi, että omassa taloyhtiössä on korjausvaihe meneillään tänä keväänä.

Kerrostaloissa remontoidaan nyt eniten putkistoja, märkätiloja, piharakenteita ja julkisivuja. Rivitaloyhtiöissä korjataan yleisimmin piharakenteita, ja ulkovaippaa. Piharakenteet sisältävät salaojien lisäksi pihakannet, paikoitusalueet ja kulkuväylät, joita koskevia toimenpidetarpeita on isolla osalla vähänkin vanhemmilla yhtiöillä.

Urakkatarjouksia taloyhtiöt kertovat saaneensa vähintään yhtä hyvin kuin viime vuonna.

Ennakkovarautuminen kannattaa

Alle puolet barometriin vastanneista taloyhtiöistä varautuu korjauksiin keräämällä varoja etukäteen. Yli puolet taloyhtiöistä rahoittaa korjaukset ensisijaisesti pankkilainalla. Lainarahaa on kyselyn mukaan ollut tarjolla hyvin. Lainamarginaalin keskiarvo on kyselyn perusteella tasan yksi prosenttiyksikkö.

"Vaikka keskimääräinen lainansaantitilanne on nyt hyvä, taloyhtiöiden ja niiden osakkaiden ennakkovarautuminen on nousemassa entistä tärkeämpään asemaan", Kero toteaa.

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometriin vastasi maalis-huhtikuussa 1318 taloyhtiöiden hallituksen jäsentä, 166 isännöitsijää ja 201 muuta taloyhtiö-vastaajaa. Barometri toteutetaan kahdesti vuodessa, maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

Korjausrakentamisbarometrin tulokset

Lisätiedot:

Jukka Kero, pääekonomisti

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6226

Parvekekuva.jpg

Taloyhtio.netTaloyhtiosivutKiinteistolehti_logo_pieni_nega.pngKiinkoEuropean Property FederationKiinteistöalan Kustannus OyTalokeskustampuuri_s1.gifKTITilaajavastuu