Huonosti toimiva hallitus voi amputoida taloyhtiön

5.4.2014

Kevät on saapunut ja taloyhtiöiden yhtiökokouksissa valitaan jälleen uusia - tai vanhoja - hallituksia. Valitettavan monissa yhtiöissä tehtävä ei vedä puoleensa, vaan koetaan ennemminkin taakkana. Tätä ei voi kuin kummastella: hallituksessa osakkeenomistaja pääsee vaikuttamaan asumisensa olosuhteisiin ja hoitamaan omaa, hyvin usein tärkeintä omaisuuttaan. Asunto-osakeyhtiön kannalta toimiva hallitus taas on elinehto. Ilman toimivaa hallitusta yhtiö on käytännössä täysin toimintakyvytön.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiöllä on oltava hallitus. Viime kädessä sinne joudutaankin palkkaamaan ulkopuolisia, ellei jäseniä löydy omista riveistä. Hallitus huolehtii yhtiön taloudesta, hallinnosta ja kiinteistöstä sekä järjestää kaiken yhtiön toiminnan. Yhtiön ja sitä myötä sen osakkeenomistajien kannalta on elintärkeää, miten hallitus hoitaa tehtäviään: yhtiökokouksen päätöksillä ei ole käytännössä merkitystä, ellei niitä toimeenpanna. Motivoitunut ja aktiivinen hallitus on kaikkien etu. Vastaavasti hyvin toimiva hallitus näkyy oman ja muiden asumisen toimivuutena ja laatuna. Hyvin hoidettua yhtiötä arvostetaan - myös asuntomarkkinoilla.

Toimivan hallituksen kannalta erityisen tärkeä henkilö, joskaan ei ainoa, on sen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja on epämotivoitunut tai liian kiireinen kutsumaan hallituksen kokouksia koolle, saattaa hallitus olla käytännössä halvaantunut. Lain mukaan hallitus saa kokouksen kyllä kutsuttua koolle myös ilman puheenjohtajan myötävaikutusta, mutta muu hallitus saattaa tuudittautua uskoon, ettei tarvetta kokoustaa ole, jos puheenjohtaja ei ole ollut aktiivinen. Hallituksen onkin hyvä miettiä ääneen järjestäytymiskokouksessaan, kenellä on parhaat valmiudet ja innostus ryhtyä puheenjohtajan pallille.

Kuka sitten sopii hallitukseen? Kokemus tuo varmuutta hallitustyöskentelyssäkin, mutta mielestäni hallituksen jäsenen tärkein ominaisuus ei kuitenkaan ole se, että hän tietää kaiken asunto-osakeyhtiöistä. Asenne ratkaisee: motivaatio yhteisten asioiden hoitamiseen ja valmius ottaa asioista selvää ovat parhaita ominaisuuksia, joita hallitukseen soisi. Tietoa on tarvittaessa saatavilla, kun asioihin vain tartutaan rohkeasti.

Katri Salokorpi

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.