Kameravalvonnasta päättäminen taloyhtiössä

6.11.2020

Kun taloyhtiössä havaitaan ilkivaltaa, nousee keskusteluun usein valvontakameroiden asentaminen. Epätietoisuutta on usein siitä, mitä tiloja kameralla saa kuvata ja miten kameravalvonnasta päätetään yhtiössä. Merkitystä päätöksenteon kannalta on erityisesti sillä, mitä alueita kameralla kuvataan.

Kotirauhan piiriin kuuluvien alueiden kuvaaminen edellyttää aina talossa asuvien osakkaiden ja asukkaiden suostumuksia. Kotirauhan suojaamia alueita ovat asunnot ja porraskäytävät sekä osakeryhmään kuuluvat tai muutoin selvästi huoneiston käyttöön tarkoitetut pihat kuin myös sellaiset rakennukset, jotka liittyvät välittömästi osakkaiden tai asukkaiden käytössä oleviin pihoihin. Jos valvontakamera kuvaa esimerkiksi porrashuoneen sisäänkäyntiä, täytyy kuvaamiseen saada mainitut suostumukset. Luvaton kuvaaminen teknisellä laitteella kotirauhan piirissä on rikoslaissa säädetty salakatseluna rangaistavaksi teoksi.

Muilla kuin kotirauhan suojaamilla alueilla kuvaaminen on mahdollista ilman kunkin talossa asuvan osakkaan ja asukkaan suostumusta. Asiasta voidaan tällöin päättää yhtiökokouksessa enemmistöpäätöksellä. Esimerkiksi taloyhtiön yleisen piha-alueen tai roskakatoksen kuvaamisesta voidaan päättää enemmistöpäätöksellä.

Riippumatta siitä, onko valvontakamera tallentava vai ei, täytyy kuvaamisesta aina ilmoittaa selkein kyltein.

Jos järjestelmä tallentaa kuvaa, on kyse myös henkilötietojen käsittelystä. Tällöin tulevat sovellettavaksi EU:n tietosuoja-asetuksen säännökset. Henkilötietojen käsittely täytyy mm. suunnitella huolellisesti etukäteen ja henkilötietojen käsittelystä on myös informoitava kuvattavia henkilöitä esimerkiksi tietosuojaselosteella.  Mallin taloyhtiön tietosuojaselosteesta löydät Jäsensivujen Lomakkeet-sivulta (vaatii kirjautumisen).

 Minna Anttila

Minna Anttila

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton vanhempi lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.