Uudenvuodenlupaus olla parempi naapuri

23.12.2016

HS:n päätoimittaja Päivi Anttikoski toteaa kolumnissaan 15.12., että taloyhtiö on syytä valita aviopuolisoa harkitummin ja perustelee tätä mm. sillä, että taloyhtiöissä riidellään kuin huonossa avioliitossa - jääräpäisesti ja pienistäkin asioista loukkaantuen. Kiinteistöliiton lakimiehenä pystyn valitettavasti allekirjoittamaan lähes kaikki kolumnissa esille tuodut ongelmat ja riidanaiheet.

Monesti kun taloyhtiön osakas tai asukas kääntyy Kiinteistöliiton lakimiehen puoleen ongelmassa naapurinsa kanssa, aloittaa lakimies kysymällä onko asiasta kerrottu naapurille tai onko ongelmasta keskusteltu. Harmillisen usein saa vastaukseksi: ei. Tai vielä pahempi: emme ole puheväleissä. Tämä on todellakin harmillista, koska moni asia saataisiin selvitettyä puhumalla ja riidoilta voitaisiin jopa kokonaan välttyä.

On tapauksia, joissa naapuria on harmittanut hänelle toimitettu lappu, jossa hyvin vihaiseen ja epämiellyttävään sävyyn on vaadittu häntä hiljentämään jo useita kuukausia haukkuva rakki hiljaiseksi tai vaadittu jo kauan jatkunutta hirveän kuuloista laulua suihkussa loppuvaksi. Harmitusta on erityisen paljon aiheutunut siitä syystä johtuen, ettei hänelle oltu aikaisemmin kerrottu tai mainittu koiran haukkumisesta tai siitä, että suihkusta kaikki äänet välittyvät naapurihuoneistoon. Koira on päivisin alkanut ikävästi haukkua, kun hänet on jätetty yksin, eikä omistaja ole ollut tästä edes tietoinen. Soittaja on maininnut, että olisi ehdottomasti aikaisemmin tehnyt asialle jotain, jos olisi ollut tietoinen äänestä tai siitä, miten se välittyy naapurihuoneistoon.

Mikä meitä siis vaivaa? Kyllähän meidän pitäisi pystyä selvittämään asiat puhumalla. Viimeistään nyt on korkea aika muuttaa tapojansa ja jatkossa ryhtyä avoimesti sekä hyvässä hengessä puhumaan asioista. Jos ei muuten, niin tehdään sitten lupaus olla ensi vuodesta lähtien entistä parempi naapuri!

Näillä sanoilla toivotan oikein mukavaa joulua ja parempaa uutta vuotta 2017.

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton apulaispäälakimies.

  Kristel Pynnönen

Kristel Pynnönen

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.