In English | Haku | Sivukartta |Palaute
Suomen Kiinteistöliitto - takaisin etusivulle
Etusivu > Edunvalvonta

Kiinteistönomistajien etujen puolesta

Kiinteistöliitto jäsenjärjestöineen ja osakkuusyhtiöineen edesauttaa koko kiinteistöalan toimintaedellytysten turvaamista. Liitto osallistuu aktiivisesti kiinteistöalan lainsäädäntötyöhön ja keskusteluun alan ajankohtaisista kysymyksistä.

Kiinteistöliitto pyrkii muun muassa vaikuttamaan kiinteistöverotusjärjestelmien toimivuuteen ja ennakoitavuuteen. Kiinteistöjen verotuksen ja kiinteistöihin kohdistuvien muiden maksujen kehitystä ja lainsäädännön toimivuutta seurataan sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Esimerkiksi kunnallisilla tariffeilla ja päätöksillä on huomattava vaikutus kiinteistön omistajien toimintaan ja asumis- ja toimintakustannuksiin.

Kiinteistöjen omistajien edunvalvojana seurataan luonnollisesti vuokra-asuntoja koskevan lainsäädännön kehittymistä. Liitto tekee aloitteita vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen säilymiseksi markkinoilla ja aravarahoitteisten vuokramarkkinoiden toimivuuden turvaamikseksi.

Ajankohtaisia edunvalvontakysymyksiä ovat muun muassa asunto-osakeyhtiölain uudistaminen, kiinteistörahastojen verovapaus, tuetun asuntorakentamisen sääntelyn eli ns. käyttö- ja luovutusrajoitusten väljentäminen. Samoin seurataan maankäyttö- ja rakennuslain vaikutuksia kaavoitukseen ja yhdyskuntarakenteen kehittymiseen sekä kaavoitusprosessin toimivuuteen.

Kiinteistöomistajien kannalta on merkitystä sillä kuinka hyvin voidaan tehdä edunvalvontaa sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Mitä suurempi järjestö on jäsenmäärältään, sitä paremmin sitä kuullaan niin kaupungin kuin valtin päätöksenteossa.

Kiinteistöliittoon kuuluu nykyisellään noin 20 000 jäsenkiinteistöä, joissa asuu noin kaksi miljoonaa ja työskentelee noin miljoona ihmistä. Edustamme yhtä hyvin asunto-osakeyhtiöitä kuin suuria kiinteistönomistajia ja vuokranantajia. Tervetuloa mukaan pitämään huolta kansallisvarallisuudestamme ja huolehtimaan kiinteistönomistajien eduista.

Suomen Kiinteistöliitto - Annankatu 24 3 krs, 00100 HELSINKI
puh. (09) 1667 6761, f. (09) 1667 6400 - info@kiinteistoliitto.fi
Päivitetty viimeksi: 9.3.2010
Palautetta sisällöstä Marjukka Vainio