In English | Haku | Sivukartta |Palaute
Suomen Kiinteistöliitto - takaisin etusivulle
Etusivu > Edunvalvonta > Yhdyskuntarakenne

Kaavoitusprosessia tehostettava

Yhteiskunnan toimivuus edellyttää kehittynyttä yhdyskuntarakennetta. Asuminen ja liike-elämä tarvitsevat toimivaa palvelurakennetta ja infraverkostoa. Oikea-aikaisen kehittymisen tiellä ovat usein toteuttamiseen liittyvät esteet ja hidasteet.

Suomen Kiinteistöliitto on huolissaan kaavoitusprosessin pitkittymisestä. Kaavoituksen hitaudesta ja kaavoituksen aikatauluihin liittyvästä epävarmuudesta aiheutuu huomattavia taloudellisia menetyksiä yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle - häiriten kunnallisten ja liiketoiminnallisten palvelujen järkevää järjestämistä.

Kaavoituksen ja yhdyskuntarakentamisen eri osapuolten välistä joustavuutta ja yhteistyötä tulisikin parantaa siten, että kiinteistönomistajien edustus ja kiinteistönomistajilta lähtöisin olevat aloitteet tulee ottaa huomioon.

Kaavoitusprosessin nopeuttamiseksi Kiinteistöliitto on muun muassa esittänyt selvitettäväksi, kuinka kansalaisten oikeudensuojaa vaarantamatta voitaisiin vähentää valitusten tekomahdollisuutta.

Kaavoitus tehtävä yhteistyössä maanomistajien kanssa

Kaavoitukseen liittyvistä kustannuksista ja toteuttamisesta on yhteiskunnan oikea-aikaisen kehittämisen varmistamiseksi sovittava maanomistajan ja kunnan välillä. Kun molemmat osapuolet näkevät hankkeeseen liittyvät hyödyt, hankkeen läpivieminen onnistuu myös parhaiten.

Parhaimmillaan läpinäkyvä ja yhteistyöhön perustuva sopimusmenettely kunnan ja maanomistajan välillä nopeuttaa kaavojen toteuttamista, tehostaa kaavoitusprosessia ja lisää sopijapuolten ymmärrystä toistensa tavoitteista. Sen sijaan jos maanomistajilta peritään automaattisesti merkittäviä kaavoitukseen liittyviä kehittämismaksuja, toteutus voi hidastua.

Suomen Kiinteistöliitto - Annankatu 24 3 krs, 00100 HELSINKI
puh. (09) 1667 6761, f. (09) 1667 6400 - info@kiinteistoliitto.fi
Päivitetty viimeksi: 9.9.2010
Palautetta sisällöstä Marjukka Vainio