Kiinteistöalan asiantuntija

Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio.
Kiinteistöliitto kokoaa yhteen asunto-osakeyhtiöt, kiinteistöosakeyhtiöt, asuinvuokratalojen omistajat sekä vuokranantajat.
Kiinteistöliitto pyrkii siihen, että ihmisillä olisi viihtyisiä ja turvallisia koteja ja työpaikkoja.
Vahva valtakunnallinen vaikuttaja
Vuonna 1907 perustettu Kiinteistöliitto on vahvassa kasvussa. Kiinteistöliiton muodostavat 25 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö Suomen Vuokranantajat ry. Liitto edustaa kaikkiaan noin 20 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliiton toimialajärjestö Suomen Vuokranantajat ry palvelee yksityisiä vuokranantajia vuokra-asumiseen liittyvissä asioissa. Suomen Vuokranantajien jäsenenä on lähes 4 000 vuokranantajaa, joilla on yhteensä 15 000 vuokra-asuntoa.
Kiinteistöliitto-yhteisöön kuuluvat myös liiton osakkuusyhtiöt eli Kiinteistöalan Kustannus Oy, Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Suomen Talokeskus Oy ja Suomen Kiinteistöliitto ry:n Palvelu Oy. Liitto on osakkaana myös KTI Kiinteistötieto Oy:ssa.
Tutkimus- ja kehitystoiminta suunnannäyttäjänä
Kiinteistöliitto tekee aktiivista tutkimus- ja kehitystyötä. Työtä tehdään muun muassa asuntojen ja toimitilojen palvelukyvyn, tuottavuuden, ympäristöystävällisyyden, terveellisyyden ja viihtyvyyden eteen.
Jäsentensä palveluorganisaatio
Kiinteistöliitto palvelee monipuolisesti jäseniään. Liiton edunvalvonta, neuvontapalvelut ja viestintä perustuvat luotettavaan ja tutkittuun tietoon. Liitto toimii aktiivisesti myös Euroopan Kiinteistöfederaatiossa (EPF).
