In English | Haku | Sivukartta |Palaute
Suomen Kiinteistöliitto - takaisin etusivulle
Etusivu > Esittely > Juhlavuosi 2007

Ihmisiä ja elämää - Suomen Kiinteistöliiton
100 vuotta 1907 - 2007

Vuosi 2007 oli Suomen Kiinteistöliiton 100-vuotisjuhlavuosi. Kiinteistöliitto perustettiin keväällä 1907, kun Suomen suuriruhtinaskunnassa valittiin Euroopan uudenaikaisinta yksikamarista parlamenttia ja suomalaiset naiset - ensimmäisinä Euroopassa - pääsivät äänestämään.

Taipaleensa kunniaksi liitto julkaisi valtiotieteiden maisteri Maarit Kauniskankaan kirjoittaman teoksen "Ihmisiä ja elämää - Suomen Kiinteistöliiton 100 vuotta 1907 - 2007"

Talonomistajat liiton kivijalkaa muuraamassa

Suomen Kiinteistöliitto syntyi helmikuisessa Helsingissä vuonna 1907, kun Hotelli Fenniaan kokoontui eri puolilta Suomea saapunut joukko, jota yhdisti yksi asia: talonomistajien kanta katurasitusasiaan. Tunnettu viipurilainen kauppaneuvos ja taidemesenaatti Juho Lallukka johti puhetta kokouksessa, johon osallistuu toista sataa paikallisten talonomistajayhdistysten edustajaa.

Virallisesti toiminta alkoi saman vuoden huhtikuussa, jolloin perustettiin Suomen Kaupunkien Talonomistajayhdistysten Keskustoimikunta. Puheenjohtajaksi valittiin Viipurin kaupungin Talonomistajainyhdistystä edustava Juho Lallukka. Keskustoimikunta muutti nimensä vuonna 1922 Suomen talonomistajayhdistysten liitoksi. Jo vuonna 1927 nimi vaihdettiin Suomen Asuntokiinteistöliitoksi. Nykyisen nimensä liitto sai vuonna 1954.

Varhaisimmat talonomistajien yhdistykset syntyivät jo 1870-luvulla. Vanhin yhä toimiva paikallinen kiinteistöyhdistys perustettiin vuonna 1893 Hämeenlinnaan.

Yhdistyksissä käytiin vilkasta keskustelua aiheista, jotka ovat yhä tänäkin päivänä ajankohtaisia. Katurasitus eli tontin edustalla sijaitsevan kadun kunnossapitovelvollisuus, kaavoitus ja verotus ovat yhä tärkeitä vaikuttamisen kohteita.

Tärkein huomispäivän haaste

Kiinteistöliitto on kasvanut 100 vuoden aikana vahvaksi vaikuttajaksi ja asiantuntijaorganisaatioksi. Kiinteistöliitto tuottaa tutkittua tietoa kiinteistöistä, kiinteistönpidosta, vuokra- ja kustannustasoista sekä kiinteistöalan kehityksestä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Liiton kiinteistöjuridiikan ja kiinteistönpidon neuvontapalvelut ovat kysyttyjä koko valtakunnassa.

Kiinteistöliiton tavoitteena on muun muassa turvata vakaat ja monipuoliset asuntomarkkinat; lisätä toimenpiteitä, joilla vähennetään kaavoituksesta tehtäviä valituksia ja nopeutetaan niiden käsittelyä. Yksi Kiinteistöliiton seuraavan vuosisadan tärkeimmistä haasteista on edistää korjausrakentamista siten, että kiinteistöjä ylläpidetään ja korjataan tarkoituksenmukaisesti koko niiden elinkaaren ajan.

Suomen Kiinteistöliitto - Annankatu 24 3 krs, 00100 HELSINKI
puh. (09) 1667 6761, f. (09) 1667 6400 - info@kiinteistoliitto.fi
Päivitetty viimeksi: 8.9.2010
Palautetta sisällöstä Marjukka Vainio