Kiinteistöliitto Itä-Suomen kuusi vuotta toiminut palvelukeskus Kuopiossa hoitaa ja koordinoi kaikki Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistyksen tarjoamat jäsenpalvelut. Jäseniä alueella on lähes 2.000, kun se edellisvuonna oli 1.833 ja sitä edeltävänä 1766. Palvelukeskuksessa työskentelevät toiminnanjohtaja ja jäsensihteeri.
Etelä-Savon Kiinteistöyhdistys on vireä 102-vuotias yhdistys. Yhdistyksen toiminta-alue on Etelä-Savon maakunta, jossa jäsenmäärä on noin 550. Yhdistys on jäsenenä Suomen Kiinteistöliitossa, joka huolehtii valtakunnallisena kattojärjestönä kiinteistöalan kehittämisestä ja yleisestä edunvalvonnasta. Toimintavuoden keskeisin tavoite on tuottaa laadukkaat jäsenpalvelut kustannustehokkaasti. Yhdistyksellä ovat asiamiehet Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa.
JÄSENPALVELUT JA JÄSENEDUT
Jäsenneuvontaa hallituksen jäsenille, isännöitsijöille, tilin- ja toiminnantarkastajille
Puhelimitse annettavaa neuvontaa kiinteistönpidon asioissa annetaan sekä palvelukeskuksesta että Suomen Kiinteistöliitosta. Kiinteistöliitto antaa lakineuvonnan lisäksi energia-neuvontaa. Kirjurituote Oy antaa Liiton kustantamana ostopalveluna talous- ja veroneuvontaa. Työsuhdeneuvontaa antaa ensisijaisesti palvelukeskus ja Kiinteistöpalvelut ry jäsenyhtiön toimiessa työnantajana. Tarvittaessa Kiinteistöliitto antaa jäseninä oleville yhtiöille kirjallisia lausuntoja, jotka ovat maksullisia. Asiamiehet antavat kannatusjäseninä toimiville isännöitsijätoimistojen edustajille neuvontaa, mutta näiden isännöinnissä olevien jäsenyhtiöiden neuvontaa antavat sekä palvelukeskus että Liitto. Puhelinneuvonta sisältyy jäsenmaksuun.
Tiedotuspalvelut hallituksen jäsenille ja isännöitsijöille
Yhdistyksen kustantama Etelä-Savon Kiinteistöviesti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja valtakunnallinen Suomen Kiinteistölehti 10 kertaa vuodessa. Näiden jäsenmaksuun sisältyvien lehtien arvo on noin 70 euroa vuodessa. Kiinteistöviesti sisältää valtakunnallisen sisällön lisäksi Etelä-Savon paikallissivut, jotka toimitetaan yhdistyksen ostopalveluna. Internet-sivut sekä ammatti-isännöitsijöille 11 kertaa vuodessa toimitettavat sähköiset uutiskirjeet tukevat ja täydentävät neuvonta- ja tiedotuspalveluja. Lisäksi tiedotetaan kiinteistönpidon asioista paikallisille tiedotusvälineille.
Koulutuspalvelut hallituksen jäsenille, ammatti-isännöitsijöille ja sivutoimisille isännöitsijöille sekä toiminnantarkastajille
Jatketaan taloyhtiöiden hallitusten jäsenille suunnatun peruskoulutusjärjestelmän toteuttamista kurssi-iltojen muodossa. Kursseja pidetään keväisin ja syksyisin. Lisäksi kiinteistöillat ja ammatti-isännöitsijäinfot järjestetään entiseen tapaan lähinnä Mikkelissä ja Savonlinnassa. Taloyhtiöiden puheenjohtajasumppeja järjestetään tarpeen mukaan. Tilaisuuksia on arviolta 15, ja nämä täydentävät merkittävästi sekä luottamushenkilöiden että isännöitsijöiden ammattitaitoa ja antavat mahdollisuuden vuorovaikutukseen. Jäsenistölle järjestettävät tilaisuudet ovat maksuttomia, muilta peritään 100 euron suuruinen maksu.
Edunvalvonta ja vaikuttaminen taloyhtiöiden yleisissä taloyhtiöasioissa
Mikkeli ja Savonlinna ovat mukana valtakunnallisessa ns. indeksitaloselvityksessä, jossa vertaillaan asumiskustannuksia kunnittain. Edistetään erityisesti kiinteistöomaisuuden kunnossapitämistä ja ylläpitoa koulutuskampanjoiden avulla sekä viestitään kiinteistöverotuksesta ja korjausrakentamisen merkityksestä sekä taloyhtiöiden hyvästä hallintotavasta.
Jäsenten saamat alennukset alan tuotteista ja palveluista sekä muut jäsenedut:
- Juvalla, Joroisissa ja Rantasalmella sijaitseva, koejäseneksi liittynyt taloyhtiö saa veloituksetta kaikki jäsenpalvelut v. 2012 ja maksaa jäsenmaksun vasta v. 2013.
- Kiinteistöalan Kustannuksen kirjoista ja lomakkeista 10 prosentin alennus.
- Suomen Talokeskuksen KuluNet-palvelun vuosimaksusta 10 prosentin alennus.
- Edullisia Suomen Kiinteistölehden ja Etelä-Savon Kiinteistöviestin lisäkappaleita jäsenetuhintaan.
- Taloyhtiökohtaiset nettisivut on Liiton tarjoama maksuton palvelu netissä helpottaen osakasviestintää.