Energiansääntövinkit taloyhtiölle ja asukkaalle

Taloyhtiö ja asukkaat voivat säästää energiaa ja euroja monella tapaa mm. lämmityksessä sekä sähkön ja lämpimän veden kulutuksen avulla. Energiansäästön yhteydessä tulee huolehtia asumisterveydestä sekä asumisviihtyisyydestä. Keinolla millä tahansa ei tule säästöjä toteuttaa.

Kiinteistöliitto osallistuu valtakunnalliseen Astetta alemmas -kansalaiskampanjaan ja haastaa suomalaiset taloyhtiöt asukkaideen mukaan energiatalkoisiin. Olemme koonneet energian kulutuksen vähentämiseksi tälle sivulle vinkkejä toimenpiteiksi niin taloyhtiöille kuin asukkaille.

Kulutusseuranta käyttöön ja toimenpiteet tulosten perusteella

Taloyhtiön hallituksen ja isännöinnin tulee seurata energiankulutusta säännöllisesti lämmityksen, veden- ja sähkönkulutuksen osalta. Kulutusseurannan avulla havaitaan mahdolliset vuodot ja muut poikkeamat sekä pystytään puuttumaan asioihin ajoissa, mikä säästää energiaa ja euroja. Kulutusseuranta tuntitasolla tarjoaa tähän hyvät mahdollisuudet. Kulutusseuranta tulee olla esillä hallituksen kokouksissa säännöllisesti. Kulutuksen seuraaminen sellaisenaan ei kuitenkaan riitä, vaan taloyhtiössä tulee hallituksen ja isännöinnin myös arvioida mahdollisia ja tarvittavia toimenpiteitä kulutusseurannan tulosten perusteella.

Sisälämpötilan laskeminen

Taloyhtiön yhteistilojen ja asuntojen lämpötilan laskeminen yhdellä asteella säästää lämmitykseen käytettävää energia noin 5 %. Porraskäytävissä, pyöräkellareissa, varastotiloissa, autotalleissa ja muissa yhteistiloissa lämpötila voi olla selvästi alempi kuin asuinhuoneissa. Sisälämpötilan laskemisen voi toteuttaa vaiheittaa ja alentaa lämpötilaa aste tai jopa vain puolikas kerrallaan.

Lämmitys- ja muiden järjestelmien säädöt kuntoon

Taloyhtiön lämmitysjärjestelmän ja muiden laitteistojen säädöt kannattaa tarkistaa ja huoltaa säännöllisesti. Patteriverkoston perussäätö on perusasia, joka tulee olla kunnossa. Huoltamalla ja säätämällä lämmitys- ja ilmanvaihtolaitteistot voidaan sekä säästää energiamenoissa että parantaa asumisviihtyisyyttä.

Asukkaat mukaan energiansäästöön

Taloyhtiön energiankulutusta saadaan kokonaisuutena tehokkaammin vähennettyä, kun myös asukkaat onnistutaan ottamaan mukaan energiansäästämiseen. Energian kallistuessa taloyhtiön kulut nousevat ja vaikuttavat suoraan osakkaiden maksamiin yhtiövastikkeisiin. Onnistuneet energiansäästön toimenpiteet taloyhtiön tekeminä näkyvät osakkaiden kukkarossa.

Asukkaiden oma toiminta asunnoissaan vaikuttaa myös merkittävästi energiankulutukseen. Asukkaita kannattaa opastaa ja kannustaa järjevään energiankäyttöön ja -säästämiseen asumisessaan.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.