Palaako proput - siirtohinnoitteluun uusia tuulia

29.8.2017

YLE uutisoi 25.8. sähkön siirtohinnoittelun muutoksista. Uutisessa todettiin verkkoyhtiön voivan alkaa laskuttaa sinua kulutuspiikeistä. Pelko pois - kyllä verkkoyhtiöt jo nyt keräävät tarvittavat eurot kirstuihinsa meiltä asiakkailta. Nyt vain saatat maksaa myös naapurin aiheuttamista tehopiikeistä. Nykyiset siirtotariffit eivät aina jaa reilusti huipputehosta aiheutuvia kustannuksia asiakkaiden kesken. Siirtohinnoittelu ei saa kannustaa meitä siipeilyyn ja vapaamatkustamiseen muiden kustannuksella.

Tuore tutkimusraportti 'Jakeluverkon tariffirakenteen kehitysmahdollisuudet ja vaikutukset' muistuttaa sähkönsiirron kustannusten olevan pitkällä aikavälillä riippuvaisia huipputehoista, ei siirretystä energiamäärästä. Jos siirtohinnoittelua ei kehitetä, kiinteiden perusmaksujen osuus jatkanee entisestään nousuaan. Harva taitaa tykätä tällaisesta kehityspolusta, jossa mahdollisuus vaikuttaa omaan siirtomaksuun pienenisi pienenemistään.

Lainsäädäntö ei estä verkkoyhtiötä ottamasta käyttöön jo nyt ns. tehokomponenttia myös pienasiakkaiden hinnoittelussa. Uudistus voidaan tehdä monella tapaa. Tärkeää on asiakaslähtöinen, proaktiivinen viestintä ja valitun hinnoittelumallin läpinäkyvyys ja ymmärrettävyys. kWh:t ja kW:t ovat insinöörin unelmaa, mutta normaalille ihmiselle samaa harmaata massaa.

Tiedätkö sinä, kuinka iloisesti sähkömittarisi raksuttaa huippukulutustunnin aikana (tunnin keskiteho, kWh/h)? Tätä tietoa tarvittaneen tulevaisuudessa siirtomaksujen räknäämisessä. Yksittäisen tunnin huippukulutuksen selvittäminen näyttää vaativan hieman vaivannäköä asiakkailta tällä hetkellä. Kyllä kyseinen tieto tulisi löytyä nykyistä helpommin, nopeammin ja vähintäänkin ilman datan käpistelyä Excelissä.

Olennaista on, mitä tiedolla tehdään. Onko tuntitason huippukulutus suurta vai pientä? Miten voin vaikuttaa huippukulutukseeni vai voinko? Tarvitaan lisää neuvontaa ja koulutusta - ja mieluiten heti. Energiayhtiöidenkään ei kannata jäädä odottelemaan hämmennyksestä aiheutuvaa proppujen palamista.

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton johtava asiantuntija (energia ja ilmasto).

Lue lisää aiheesta: LUT & TTY, Jakeluverkon tariffirakenteen kehitysmahdollisuudet ja vaikutukset

Petri Pylsy

Petri Pylsy

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.