Normaalia vai häiritsevää elämää – millaiset äänet kuuluvat taloyhtiöön?

13.10.2023

Koira haukkuu. Lapset juoksevat yläkerrassa ja välillä joku itkee. Musiikkia ja naurua kuuluu seinän läpi; naapurilla taitaa olla juhlat. Naapuri käyttää aamulla keittiössä tehosekoitinta. Toinen puolestaan imuroi sekä pesee pyykkiä koko ajan. Onko tämä normaalia vai häiritsevää elämää?

Taloyhtiössä asuvien käsitykset normaaliin elämään kuuluvista äänistä voivat vaihdella. Naapurin elämä voi kuulostaa kovin erilaiselta kuin omasta asumisesta kantautuvat äänet. Monenlaiset äänet ovat kuitenkin osa normaalia elämää ja asumista, joita täytyy vain sietää. Yhteisöasumisessa ei voida vaatia täyttä hiljaisuutta edes yöaikaan, eikä taloyhtiö voi järjestyssäännöissään kieltää normaalia elämää. Vaikka naapurin lasten leikistä kantautuvan tömistelyn, naapurin yöllisen suihkussa käynnin tai kanta-askelluksen kokisi häiriöksi, kyse on kuitenkin normaalin elämisen äänistä. Lisäksi syntymäpäiväjuhlien, tupaantuliaisten tai muiden satunnaisten juhlien järjestäminen on normaalia elämää. Juhlien järjestäjän on kuitenkin hyvä ottaa naapurit huomioon juhlien aikataulussa, ja on myös kohteliasta ilmoittaa asiasta etukäteen naapureille.

Häiritsevästä elämästä voidaan sen sijaan puhua, mikäli kyse on jatkuvasta ja toistuvasta häiriöstä, jolla on vähäistä suurempi merkitys yhtiölle ja muille asukkaille. Selkeimmillään tämä tarkoittaa toistuvaa yöaikaista metelöintiä, esimerkiksi kovaäänistä juhlimista tai musiikin kuuntelua.

Äänten aiheuttaessa häiriötä kannattaa asiasta käydä keskustelemassa häiriötä aiheuttavan naapurin kanssa. Usein pelkkä keskustelu riittää, sillä naapuri ei välttämättä ymmärrä olevansa häiriöksi. Mikäli keskustelu naapurin kanssa ei auta ja häiriö on toistuvaa, kannatta asiasta tehdä kirjallinen häiriöilmoitus isännöitsijälle ja hallitukselle. Taloyhtiön hallitus joutuu häiriöilmoituksen saatuaan arvioimaan, ovatko kyseessä normaalin elämisen äänet, joita naapureiden täytyy sietää vai häiritsevä elämä, johon taloyhtiöllä on mahdollista puuttua asunto-osakeyhtiölain keinoin. Asunto-osakeyhtiölain mukainen taloyhtiön puuttumiskeino häiritsevään elämään on huoneiston hallintaanotto, joka edellyttää hallituksen antamaa varoitusta ja häiriön jatkuessa yhtiökokouksen päätöstä.

On hyvä huomioida, että taloyhtiön yhtiökokouksen hallintaanottopäätöksestä voidaan nostaa moitekanne käräjäoikeuteen, ja tuomioistuin ottaa kantaa siihen, onko hallintaanotto ollut aiheellinen. Näyttötaakka häiritsevästä elämästä on taloyhtiöllä, joten on tärkeää, että häiritsevä elämä voidaan näyttää toteen. Taloyhtiön kannattaa kerätä näyttöä ensimmäisestä ilmoituskerrasta lähtien sekä pyytää asukkailta selvitystä häiriön laadusta ja ajankohdasta. Häiritsevän elämän toteennäyttäminen on myös helpompaa, jos useampi asukas on valittanut asiasta.

 Tiina Räsänen

Tiina Räsänen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton juristi.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.