Pöytäkirja

Yhtiökokouksen puheenjohtaja vastaa yhtiökokouksen pöytäkirjan laatimisesta. Mikäli kokouksessa on valittu sihteeri, voi sihteeri laatia pöytäkirjan puheenjohtajan puolesta.

Pöytäkirjasta tulee käydä ilmi yhtiökokouksessa tehdyt päätökset ja äänestysten tulokset. Pöytäkirjaan on merkittävä myös ehdotukset yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi.

Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja vähintään yksi pöytäkirjantarkastaja. Jos pöytäkirjantarkastajia on valittu useampi, tulee jokaisen pöytäkirjantarkastajan allekirjoittaa pöytäkirja.

Pöytäkirjan liitteeksi on otettava ääniluettelo, johon merkitään läsnä olleet osakkaat, valtuutetut ja avustajat sekä kunkin osakkaan osakkeiden lukumäärä ja äänimäärä.

Pöytäkirjan on oltava valmis ja se on pidettävä viimeistään neljän viikon kuluttua yhtiökokouksesta nähtävänä isännöitsijän tai hallituksen puheenjohtajan luona.

Osakkaalla on lisäksi oikeus saada jäljennös pöytäkirjasta ja sen liitteistä pyydettäessä. Yhtiö voi periä osakkaalta pöytäkirjan lähettämisestä hallituksen vahvistaman kohtuullisen maksun.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.