Työkaluja tupakointikieltojen hakemiseen

Työkaluja tupakointikieltojen hakemiseen

Julkaistu: 16.01.2017

Vuoden 2017 alusta voimaantulleen tupakkalain säännöksen myötä taloyhtiöt voivat hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä huoneistoparvekkeille, huoneistojen käytössä oleville pihoille sekä sisälle huoneistoihin. Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto, Helsingin kaupunki ja Valvira ovat yhteistyössä laatineet ohjeet, jotka opastavat taloyhtiöitä tupakointikieltojen hakemisessa ja yhdenmukaistavat asian viranomaiskäsittelyä valtakunnan tasolla.

Ohje on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on tarkoitettu taloyhtiöille ja se koskee tupakointikieltoihin liittyviä toimia taloyhtiöissä. Toisessa, viranomaisille tarkoitetussa osassa käydään läpi tupakointikieltohakemuksen käsittely kunnassa sekä siihen liittyvät valvontatoimet.

Tupakkalain mukaan huoneiston haltijaa on kuultava ennen kiellon hakemista. Ohjeen liitteenä on taloyhtiöiden käyttöön tarkoitettu lomake huoneiston haltijan tupakkalain mukaisesta kuulemisesta sekä lomakkeen täyttöesimerkki. Lisäksi liitteenä on kieltohakemuslomake. Mallilomakkeiden käyttäminen sujuvoittaa hakemuksen viranomaiskäsittelyä ja vähentää taloyhtiölle käsittelystä aiheutuvia kustannuksia.

- Lisäksi kiellon harkitsemisesta kannattaa muistaa kertoa taloyhtiön kaikille asukkaille jo ennen varsinaisia kuulemisia, sanoo lakiasiantuntija Tommi Leppänen Isännöintiliitosta.

Ohjeet tupakointikiellon hakemiseen yksittäisen asunnon sisälle julkaistaan myöhemmin

Tupakointikiellon määrääminen asuinhuoneiston sisätilaan on poikkeuksellista, ja se edellyttää lisätoimia niin taloyhtiöltä kuin kiellon määräävältä viranomaiseltakin. Nyt julkaistavissa ohjeissa ei käsitellä tupakointikiellon hakemista yksittäisen asuinhuoneiston sisätilaan, vaan ohjeita laajennetaan tältä osin kevään 2017 aikana.

Viranomaisen määräämä tupakointikielto viimeinen keino

Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto, Helsingin kaupunki ja Valvira painottavat, että viranomaisen määräämään tupakointikieltoon kannattaa turvautua vasta silloin, jos tupakoinnin aiheuttamaa haittaa ei taloyhtiössä muutoin saada ratkaistua. Taloyhtiöissä kannattaakin keskustella myös muista keinoista tupakoinnista aiheutuvien haittojen poistamiseksi. Esimerkiksi tupakointipaikan osoittaminen taloyhtiön ulkoalueelta voi auttaa monessa tilanteessa.

Median haastattelupyynnöt:
Isännöintiliitto, lakiasiantuntija Tommi Leppänen, p. 050 522 4544, tommi.leppanen@isannointiliitto.fi
Kiinteistöliitto, päälakimies Jenni Hupli, p. 040 865 8097, jenni.hupli@kiinteistoliitto.fi (16.1. parhaiten tavoitettavissa klo 8.30-12)
Kiinteistöliitto, apulaispäälakimies Kristel Pynnönen, p. 040 579 6978, kristel.pynnonen@kiinteistoliitto.fi (16.1. parhaiten tavoitettavissa klo 8.30-12) (ruotsinkieliset tiedustelut)
Kuntaliitto, erityisasiantuntija Tarja Hartikainen p. 050 3738499, etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi
Valvira, ylitarkastaja Reetta Honkanen, p. 029 5209630, etunimi.sukunimi@valvira.fi

Työkalut

Taustatietoa tupakointikieltojen hakemisesta
Tupakointikieltoja koskeva ohje asuntoyhteisöille (osa A) päivitetty 11.12.2017
Ohje viranomaiselle tupakointikieltohakemuksen käsittelystä ja siihen liittyvästä valvonnasta (osa B) päivitetty 31.5.2017

Liitteet
Huoneiston haltijan tupakkalain mukainen kuulemislomake
Kuulemislomakkeen täyttöesimerkki (sisäosat)
Tupakointikieltohakemuslomake

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.