Taloyhtiön lämpöpumppuhankinnassa riippumattoman asiantuntijan apu ratkaisevan tärkeää

Taloyhtiön lämpöpumppuhankinnassa riippumattoman asiantuntijan apu ratkaisevan tärkeää

Julkaistu: 28.11.2017

Kiinteistöliiton energia-asioista vastaava johtava asiantuntija Petri Pylsy korostaa riippumattoman asiantuntijan merkitystä taloyhtiön lämpöpumppuhankkeissa. Kun taloyhtiö harkitsee lämmitystavan muutosta kaukolämmöstä maalämpöön, puolueeton asiantuntija on tärkeää ottaa mukaan heti hankkeen alkuvaiheesta lähtien.

"Puolueettoman asiantuntijan käyttäminen on tärkeää aina hankesuunnittelusta lähtien. Esimerkiksi taloudellisen kannattavuuden tarkastelua ei pidä ulkoistaa myyntimiehille, koska nämä osaavat aina esittää edustamansa tuotteen myönteisessä valossa ilman, että syyllistyisivät silti minkäänlaiseen epärehellisyyteen", Pylsy toteaa.

Pylsy puhui lämpöpumpuista taloyhtiöiden energiasaneerauksissa Suomen lämpöpumppuyhdistyksen järjestämässä lämpöpumppualan huippuseminaarissa tiistaina Vantaalla.

Taloyhtiölle tärkeintä lämmitysratkaisun luotettavuus

Kiinteistöliiton tekemien kyselyiden perusteella taloyhtiöille lämmitysratkaisussa tärkeintä on aina luotettavuus eli se, että lämpöä ja lämmintä vettä on häiriöttä saatavilla. Luotettavuuden lisäksi taloyhtiöt painottavat ratkaisussaan kustannusten merkitystä eli sitä, kuinka lämmitystapa vaikuttaa asumiskustannuksiin verrattuna muihin vaihtoehtoihin.

Kerrostaloissa lämpöpumppuratkaisun hinnaksi tulee usein satoja tuhansia euroja. Petri Pylsyn mielestä taloyhtiön kannattaa suhtautua energiasaneeraukseen samalla tavalla korjaushankkeena kuin esimerkiksi putkiremonttiin.

"Ennen projektiin ryhtymistä taloyhtiön on tärkeää selvittää, onko uudistukselle todellista tarvetta ja jos on, toteuttaa hankesuunnittelu huolellisesti. Myös hankkeen valvonta ja järjestelmän toimivuuden varmistaminen, seuranta ja optimointi ovat onnistuneen lämmitystapavaihdoksen kannalta oleellisia asioita", Pylsy sanoo.

Kiinteistöliitto on yhdessä Retermia Oy:n ja NIBE Energy Systems Oy:n kanssa tänä syksynä julkaissut kerrostaloille ohjeen, joka käsittelee poistoilman lämmöntalteenottoa lämpöpumppujärjestelmällä.

Lisätiedot medialle:

Petri Pylsy, johtava asiantuntija (energia- ja ilmastoasiat)
Kiinteistöliitto
puh: 09 1667 6225

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.