Lapset huomioon kaikessa taloyhtiön päätöksenteossa

Lapset huomioon kaikessa taloyhtiön päätöksenteossa

Julkaistu: 19.11.2019

Kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä 20.11. kannustamme taloyhtiöitä huomioimaan lapset kaikessa taloyhtiön toiminnassa ja päätöksenteossa. Parhaillaan vietettävän lapsen oikeuksien viikon teemana on tänä vuonna lapsen oikeus olla oma itsensä.

Taloyhtiön toiminta voi usein näyttäytyä lapselle erilaisten sääntöjen ja kieltojen valossa: ei saa kiivetä pihan puihin eikä maalata liiduilla asvalttiin, ja porraskäytävässäkin pitää liikkua hiljaa. Lasten äänet asuntojen sisällä, porraskäytävissä ja pihoilla kuuluvat kuitenkin normaaliin elämään. Taloyhtiön vastuutehtävissä toimivien on hyvä muistaa, että taloyhtiön päätöksillä voi olla suuri merkitys yhtiössä asuvien lasten arkeen. Sen vuoksi lasten näkökulma tulisi aina ottaa päätöksenteossa huomioon.

”Esimerkkinä lasten elämään vaikuttavista asioista voi mainita taloyhtiön pihan, jota koskevia päätöksiä tehdessä lapset pitäisi aina ottaa huomioon. Kun suunnitellaan piharemonttia, tulisi miettiä, millainen piha olisi viihtyisä myös lasten kannalta”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Vaikka taloyhtiössä ei juuri nyt asuisikaan yhtään lapsiperhettä, lapsille tärkeitä asioita, kuten pihan leikkipaikkoja, ei tulisi päästää rapistumaan, saati kokonaan poistaa.

”Asunnon ostamista harkitsevat perheet kiinnittävät hyvinkin tarkasti huomiota siihen, millaiselta taloyhtiö vaikuttaa lapsiperheen elämää ajatellen. Leikkeihin sopiva pihamaa voi vaikuttaa ostopäätökseen ratkaisevasti ja sillä tavalla lisätä asunnon houkuttelevuutta”, Pynnönen tietää.

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta Lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tänä vuonna lapsen oikeuksien päivän teemana on jokaisen lapsen oikeus olla oma itsensä.

 

Lisätiedot medialle:

Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.