Taloyhtiön kannattaa muistuttaa kodin paloturvallisuudesta

Taloyhtiön kannattaa muistuttaa kodin paloturvallisuudesta

Julkaistu: 23.11.2020

Paloturvallisuusviikolla on hyvä kiinnittää huomiota taloyhtiön yleiseen paloturvallisuuteen. Sen lisäksi yhtiön kannattaa muistuttaa asukkaita huolehtimaan myös oman asuntonsa paloturvallisuudesta. Etenkin ikääntyneillä tai muihin erityisryhmiin kuuluvilla on saattanut ajan saatossa syntyä huoneistoon paloturvallisuuden kannalta kyseenalaisia tilanteita, jotka hätätilanteessa voivat vaikeuttaa esimerkiksi asunnosta poistumista.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK:n julkaisema Kodin turvallisuuden tarkistuslista on hyvä työkalu turvallisuuteen liittyvien asioiden läpikäymiseen. Ihannetilanteessa esimerkiksi ikäihminen kävisi tarkistuslistan läpi vaikkapa lähiomaisensa tai tutun naapurinsa avulla.

”Taloyhtiö ei voi lähteä asukkaiden koteihin tekemään paloturvallisuutta koskevia tarkastuksia, mutta yhtiö voi muistuttaa asiasta esimerkiksi kyseistä tarkistuslistaa jakamalla”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Pynnönen kannustaa taloyhtiöitä muutenkin pitämään paloturvallisuuteen liittyviä asioita esillä omassa viestinnässään. Siihen sopivaa materiaalia löytyy runsaasti esimerkiksi Paloturvallisuusviikon verkkosivuilta.

”Taloyhtiön on hyvä muistuttaa asukkaita myös toimivan palovaroittimen tärkeydestä. Yhtiö voi esimerkiksi jakaa asukkaille palovaroittimia varten uudet paristot ja tarjota apua paristojen vaihtamiseen”, Pynnönen vinkkaa.

Paloturvallisuusviikko 21.11.-1.12.2020

Lisätiedot medialle:

Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.