Korona kannattaa huomioida myös taloyhtiön talousarviossa

Korona kannattaa huomioida myös taloyhtiön talousarviossa

Julkaistu: 11.01.2021

Monessa taloyhtiössä viimeistellään parhaillaan talousarviota hyväksyttäväksi kevään yhtiökokouksessa. Kokosimme vinkit taloyhtiön taloudenhoidon kannalta keskeisimmän asiakirjan laatimiseen.

Talousarviota tehdessä lähtökohtana ovat aina edellisen tilikauden toteutuneet kustannukset. Tärkeää on kuitenkin huomioida myös odotettavissa olevat muutokset, kuten korotukset erilaisiin taksoihin ja veroihin sekä taloyhtiössä tapahtuvaan kulutukseen. Tärkeää on varautua myös yllättäviin ja odottamattomiin menoeriin.

”Koronakriisin seurauksena ihmiset ovat viettäneet tavallista enemmän aikaa kotona, jolloin esimerkiksi veden kulutus on saattanut lisääntyä runsaastikin”, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Taloyhtiön suurin kuluerä on lämmitys, joka vie lämmitystavasta riippuen noin neljänneksen kaikista menoista. Lämmityskuluja arvioitaessa on huomioitava edellisen vuoden lämmitystarve ja mitoitettava kulut normaalin vuoden mukaisesti.

”Paikallisen lämpöyhtiön taksamuutokset on hyvä olla tässä vaiheessa jo selvitettyinä, samoin oman kunnan veden hintojen mahdolliset muutokset ja marraskuussa julkistetut kiinteistöveroprosentit”, Järvinen toteaa.

Jos taloyhtiöllä on suunnitteilla korjauksia, kannattaa selvittää niihin saatavilla olevat avustukset vuoden 2021 osalta.

Maksukyvyn turvaaminen erityisen tärkeää epävarmoina aikoina

Taloyhtiön talousarvio on tärkeää laatia huolellisesti, jotta yhtiö pystyy mitoittamaan oikein myös perimiensä vastikkeiden määrän.

”Taloyhtiön maksuvalmiuden ja reagointikyvyn varmistamiseksi sekä ylläpitämäksi yhtiöllä tulisi jatkuvasti olla noin kahden kuukauden vastikkeita vastaava summa kassassaan. Koronakriisin tuoman epävarmuuden ja yllätyksellisyyden vuoksi yhtiön maksukyvyn turvaaminen on entistäkin tärkeämpää”, Juho Järvinen muistuttaa.

Muista nämä taloyhtiön talousarviota laatiessasi:

  • Huomioi historia! Talousarvion laadinnan lähtökohtana on aina edelliseltä tilikaudelta siirtyvä vastikekohtainen yli- tai alijäämä.
  • Varaudu yllätyksiin! Taloyhtiön kassasta on syytä löytyä jatkuvasti noin kahden kuukauden vastikkeita vastaava määrä maksukyvyn turvaamiseksi.
  • Selvitä kuntakohtaiset taksamuutokset.
  • Huomioi hinnankorotukset! Erilaisten palvelu- ja hankintasopimusten hinnankorotusten perusteet on hyvä tutkia tarkasti ja tarvittaessa kilpailuttaa sopimukset.
  • Älä unohda korjaustarpeita! Taloyhtiön tulevat korjaustarpeet on syytä huomioida hyvissä ajoin etukäteen ja tarvittaessa myös varautua niihin taloudellisesti.
  • Muista marssijärjestys! Hallitus ja isännöitsijä laativat talousarvion, yhtiökokous päättää ja vahvistaa vastikkeet.

Kiinteistöliiton talousarvio-ohje taloyhtiöille jäsensivuilla (vaatii kirjautumisen)

Kiinteistöliiton webinaari taloyhtiön talousarviosta jäsentaloyhtiöiden isännöitsijöille 13.1.2021 

Lisätiedot medialle:

Juho Järvinen, talous- ja veroasiantuntija

puh: 09 1667 6227

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.