Asumismenojen osuus kotitalouksien tuloista kasvaa tänä vuonna rajusti

Asumismenojen osuus kotitalouksien tuloista kasvaa tänä vuonna rajusti

Julkaistu: 24.08.2022

Asumismenot kasvavat tänä vuonna merkittävästi suhteessa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin, selviää Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton Pellervon Taloustutkimus PTT:ltä tilaamasta selvityksestä. Asumismenojen nousua ajaa energian kallistuminen. Tästä syystä asumismenojen kehitys riippuu pitkälti asumis- ja lämmitysmuodosta.

”Energian hintakriisissä vuokralla asuvat ovat lyhyellä aikavälillä paremmassa tilanteessa kuin omistusasujat. Vuokranantajat eivät pysty siirtämään vastikkeiden nousua täysimääräisesti vuokriin”, arvioi PTT:n ekonomisti Veera Holappa.

Kaukolämmöllä lämpenevien kotien asumismenojen kasvu vaihtelee voimakkaasti kaupungeittain, sillä kaukolämpöä tuotetaan eri tavoin eri paikkakunnilla. Niissä kaupungeissa, joissa kaukolämpöä tuotetaan edelleen paljon maakaasulla ja kivihiilellä, kaukolämmön hinta on noussut jyrkästi.

”Sodan seurauksena energiamarkkinoilla epävarmuus on todella suurta. Kriisin jälkeenkään ei ole paluuta halpaan energiaan, koska päästöoikeuksien hinnat pysyvät korkealla. Korkea energian hinta toimii kuitenkin kannustimena fossiilisesta energiasta luopumiseen. Sähkön tuotannossa tässä tavoitteessa ollaan Olkiluoto 3:n käynnistyessä jo todella pitkällä”, Holappa toteaa.

Myös ruuan ja liikkumisen kallistuminen nakertaa kotitalouksien ostovoimaa

Asumismenojen ohella myös ruuan ja liikkumisen kallistuminen syövät kotitalouksien ostovoimaa rajulla tavalla. Tästä syystä kotitaloudet eivät kykene kannattelemaan Suomen taloutta tänä eikä ensi vuonna. Asumis- ja energiamenojen osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista puhkaissee tänä vuonna 30 prosentin rajan. Kotitalouksien väliset erot ovat suuria.

”Kuntien ja valtion ei pidä nyt lisätä kotitalouksien kustannustaakkaa, vaan päinvastoin auttaa käytettävissä olevin keinoin kotitalouksien ja taloyhtiöiden energiankäytön vähentämistä ja energiatehokkuuden lisäämistä, unohtamatta varautumista myös välttämättömiin tuleviin korjaustarpeisiin”, Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero sanoo.

Keron mielestä kuntien on autettava kustannushaasteista selviytymisessä joustamalla tilapäisesti energiayhtiöiden tuottotavoitteissa.

”Myös kiinteistöveron ja muiden maksujen kanssa on oltava erittäin kohtuullisia, jotta kotitaloudet selviytyvät kasvavista asumismenoistaan”, Kero vetoaa.

Omakotitaloasukkaat kovilla

Omakotitaloissa selvityksen mukaisissa esimerkeissä asumismenojen ennustettu kasvu on muita kovempaa. Erityisesti energian hinnan nousu heikentää omakotitaloasujien tilannetta. Hintojen nousu osuu etenkin eläkeläistalouksiin, sillä omakotitalossa asuvilla eläkeläisillä energiamenojen osuus nettotuloista on suuri.  Ennusteen mukaan esimerkiksi öljylämmitteisessä talossa yksin asuvan eläkeläisnaisen asumismenot lohkaisevat lähes 63 prosenttia käytettävissä olevista tuloista, eläkeläispariskunnilta hieman alle 30 prosenttia.

”Asumismenot tulee nähdä kokonaisuutena. Tutkimuksessa tarkasteltujen korjauskulujen lisäksi omakotitaloihinkin on lähivuosina tulossa muitakin merkittäviä korjauskustannuksia muun muassa uhkaavien energiatehokkuusvaatimusten vuoksi. Omakotitaloasukkaiden pitäisi pystyä varautumaan myös näihin kasvaviin kustannuksiin”, sanoo Suomen Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.

Asumismenot 2022 Veera Holappa PTT

Kommenttipuheenvuoro Jukka Kero Kiinteistöliitto

Kommenttipuheenvuoro Marju Silander Omakotiliitto

Lisätiedot:

Veera Holappa, ekonomisti, PTT

puh: 040 631 7217

Jukka Kero, pääekonomisti, Kiinteistöliitto

puh: 050 5480231

Marju Silander, toiminnanjohtaja, Omakotiliitto

puh: 045 7200 626

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.