Vinkit taloyhtiön energiansäästötoimiin ja niihin liittyvään päätöksentekoon

Vinkit taloyhtiön energiansäästötoimiin ja niihin liittyvään päätöksentekoon

Julkaistu: 13.10.2022

Nykyinen akuutti tilanne ja kasvavat energiakustannukset saavat asukkaat ja taloyhtiöt miettimään, millä keinoilla omaa energiankäyttöä voisi vähentää. Taloyhtiöt joutuvat energiansäästötoimia suunnitellessaan pohtimaan myös sitä, kenellä on valtuudet päättää energiansäästöön liittyvistä ratkaisuista.

Jokainen voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon energiaa oman kodin seinien sisäpuolella kuluu. Asukkaan omia energiansäästötoimenpiteitä ovat esimerkiksi:

  • suihkussa käydessä suihkuhanan sulkeminen saippuoimisen ajaksi ja
  • asunnon ikkunoiden sisäpuitteen tiivistyksistä huolehtiminen.

Yksittäisen asukkaan tai perheen energiansäästötoimien merkitys uhkaa kuitenkin jäädä vähäiseksi, jos taloyhtiö ei ole hoitanut omaa osuuttaan eli huolehtinut siitä, että energiaa käytetään taloyhtiön tasolla mahdollisimman säästeliäästi. Taloyhtiön tärkeimpiä nopeita energiansäästötoimia ovat esimerkiksi:

  • asuntojen sopivat huoneilman lämpötilat (noin 21 astetta)
  • yhteistilojen lämpötilat, esimerkiksi porrashuoneet noin 17 astetta
  • vesijohtoverkoston sopiva painetaso
  • järkevät käyttöaikataulut esimerkiksi talosaunojen osalta.

Pitkällä tähtäimellä on erittäin tärkeää tuntea oma taloyhtiö ja sen energiankäyttö. Viestinnän, huollon, ylläpidon ja korjaamisen suhteen on hyvä toimia suunnitelmallisesti. Näin on mahdollista paitsi säästää energiaa, myös parantaa energiatehokkuutta.

”Energiatehokkuus on keino saada aikaan viihtyisää ja ympäristöystävällistä asumista pitäen samalla asumiskustannukset kurissa”, toteaa Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioiden johtava asiantuntija Petri Pylsy.   

Kuka päättää lämpötilan laskemisesta?

Asukas voi hienosäätää kotinsa lämpötilaa aktiivisella termostaatin käyttämisellä, mutta koko kiinteistön lämpötilaa hallitaan taloyhtiön lämmönjakohuoneesta ja lämmitysjärjestelmän asetusarvojen perusteella. Jos taloyhtiö haluaa hillitä lämmityskulujaan, hallitus voi tehdä päätöksen lämpötilan maltillisesta laskemisesta esimerkiksi yhdellä asteella.

”Huoneistojen lämpötilaan vaikuttavista suuremmista muutoksista on kuitenkin syytä päättää yhtiökokouksessa”, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Kiinteistöliiton tulkinnan mukaan hallitus voi päättää myös esimerkiksi saunavuorojen karsimisesta tai uudelleenjärjestelystä, jotta lämmitysaikaa saadaan kokonaisuudessaan tiivistettyä. Myös vaikkapa kylmäkellarin jäähdytyksen mielekkyyttä voidaan pohtia, jos se on kovin vähäisellä käytöllä. Päätös tästä tulee tehdä yhtiökokouksessa.

”Asukkaille on toki tarpeen kertoa, minkä vuoksi tällaisiin toimiin on ryhdytty, ja että viime kädessä myös osakkaat säästävät, kun taloyhtiö järkevöittää energiankäyttöään”, Tapio Haltia sanoo.

Lisätiedot medialle:

Tapio Haltia, neuvontalakimies

Petri Pylsy, johtava asiantuntija (energia- ja ilmastoasiat)

Kiinteistöliitto

puh. 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.