Liikennepalvelut taloyhtiöissä -hanke kartoittaa kestävän liikkumisen tapoja

Julkaistu: 13.03.2018

Maaliskuussa käynnistynyt Liikennepalvelut taloyhtiöissä -hanke selvittää taloyhtiöiden näkemyksiä, tarpeita ja mahdollisuuksia liittyen kestävään liikkumiseen.

Kestävällä liikkumisella tarkoitetaan ympäristöystävällisiä liikkumisen tapoja, kuten pyöräilyä, yhteiskäyttöautoja ja muita yhteisiä liikennevälineitä.

Kiinteistöliiton ja Mobinet Oy:n toteuttaman, ja Liikenneviraston avustaman hankkeen tarkoituksena on lisätä taloyhtiöiden tietoisuutta uusista liikkumisen ratkaisuista ja nostaa niitä keskusteluun taloyhtiöiden hallituksissa ja yhtiökokouksissa. Samalla on tarkoitus tunnistaa käytännön keinoja, joilla taloyhtiöt voivat edistää kestävää liikkumista ja varautua tulevaisuuteen. Menetelminä käytetään taloyhtiöille tehtävää kyselyä ja taloyhtiöiden hallituksille järjestettäviä virtuaalityöpajoja. Hankkeen yhteydessä selvitetään myös taloyhtiöiden päätöksenteon juridista asetelmaa.

Hankkeen tuloksista raportoidaan vuoden 2018 lopulla. Kiinteistöliitossa hankkeesta vastaa pääekonomisti Jukka Kero.

Liikkumisen ohjaus

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset vuonna 2018

Haku