Hallituksen päätöksenteko hallituksen kokousten välisenä aikana

22.9.2026

Asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsenet voivat keskustella yhtiön asioista esimerkiksi sähköpostitse hallituksen kokousten välillä. Jos tällaisissa keskusteluissa tai viesteissä päätetään asioista, ne täytyy asunto-osakeyhtiölain mukaan kirjata hallituksen päätöksiksi.

Asunto-osakeyhtiölaki sallii hallituksen päätöksenteon ilman varsinaista hallituksen kokousta, esimerkiksi sähköpostitse tai puhelimitse. Hallitus päättää tällaisissakin tilanteissa asioista enemmistöpäätöksellä, ja jokaiselle hallituksen jäsenelle on mahdollisuuksien mukaan varattava tilaisuus osallistua päätöksentekoon. 

Kirjausta koskee samat säännöt kuin kokouspöytäkirjaakin

Päätösten kirjaamista koskevat samat säännöt kuin hallituksen kokouksissakin päätettyjä asioita. Sähköpostitse tai puhelimitse tehdyistä päätöksistä on laadittava pöytäkirja, johon päätös tai päätökset kirjataan. Suositeltavaa on mainita myös päätöksentekotapa, kuten sähköpostikokous. Pöytäkirja numeroidaan juoksevasti kuten hallituksen kokouspöytäkirjakin, ja se säilytetään luotettavalla tavalla. Pöytäkirja on myös allekirjoitettava samalla tavoin kuin hallituksen kokouspöytäkirjakin. 

Puheenjohtajan päätöksenteko

Toisinaan yhtiöissä ajatellaan, että hallituksen puheenjohtajalla on oikeus asemansa perusteella päättää asioista ilman, että niitä käsitellään hallituksessa. Näin ei kuitenkaan automaattisesti ole, sillä hallituksen on lähtökohtaisesti toimittava ja päätettävä asioista yhdessä hallituksena. Hallitus voi kuitenkin päättää omista toimintatavoistaan. Jos hallitus toteaa, että kyseisessä yhtiössä tiettyjen (yleensä pienten) asioiden hoitaminen on käytännössä helpompaa, jos niitä ei tarvitse kierrättää koko hallituksen päätettävänä, hallitus voi antaa valtuutuksen puheenjohtajalle tai muulle jäsenelle päättää niistä asioista. Hallituksen päätös valtuutuksesta ja sen rajoista on tärkeää kirjata selkeästi pöytäkirjaan. On lisäksi suositeltavaa, että tällaisissa tapauksissa puheenjohtaja raportoi itsenäisesti päättämänsä asiat hallituksen kokouksissa ja ne kirjataan tiedoksi pöytäkirjaan, jotta myöhemmin on todettavissa, miten asioista on päätetty. 

 Minna Anttila

Minna Anttila

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton vanhempi juristi.

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.