Lomaremppaa

30.7.2015

Kesälomalla on aikaa toteuttaa pieniä ja suurempia remontteja. Remontti-inspiraatio voi syntyä yllättäen ja äkkiarvaamatta vaikkapa kiireetöntä aamukahvikupposta siemaillessa - kerrankin on aikaa pysähtyä katsomaan ympärilleen. Ennen rautakauppaan ryntäämistä on kuitenkin syytä pysähtyä pohtimaan täytyykö remontti ilmoittaa taloyhtiölle - muutostyöilmoitus kun tulee tehdä ennen muutostyön aloittamista.

Tämän lisäksi täytyy malttaa odotella yhtiön johdon vastaus ilmoitukseen. Kertaus on opintojen äiti, joten tässä muutama pointti ja yksi työkalu avuksi remppasuunnitteluun.

Osakkaan muutostyöoikeus osakehuoneistossa on laaja. Muutostyöoikeus pohjautuu asunto-osakeyhtiölain 5 lukuun. Osakkaan remontin on aina oltava yhtiöjärjestyksessä määrätyn huoneiston käyttötarkoituksen mukainen ja osakkaan vastuulla on toteuttaa muutostyö hyvän rakennustavan mukaisesti - huolimattomasti tehtyjen muutostöiden varalle on sääntely vahingonkorvausvastuusta asunto-osakeyhtiölain 24 luvussa.

Osakas voi lähtökohtaisesti ja omakustanteisesti muuttaa huoneiston alkuperäistä laatutasoa ja varustusta ilman, että asunto-osakeyhtiö voi siihen puuttua. Osakkeenomistajan on etukäteen kirjallisesti ilmoitettava taloyhtiölle sellaisista muutostöistä, jotka voivat vaikuttaa taloyhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevaan tilaan taikka toisen osakkeenomistajan huoneiston käyttämiseen. Kiinteistöliitto on laatinut suosituksen (löytyy Taloyhtiö.net -portaalista) ilmoituksen vaativista töistä. Muutostyöilmoitus on käsiteltävä viivytyksettä, eli osakkaalle on ilmoitettava työn sallimisesta ja työtä koskevista ehdoista tai työn kieltämisestä - pyynnöstä kirjallisestikin.

Taloyhtiöllä on oikeus valvoa muutostyötä ja lisäksi velvollisuus ylläpitää rekisteriä huoneistoissa tehtävistä muutos-ja kunnossapitotöistä. Edellä mainittu suositus on oikein hyvä työkalu, mutta varmistathan taloyhtiösi hallitukselta, isännöitsijältä tai Kiinteistöliiton lakineuvonnasta muutostyöilmoituksen tarpeen, jos nimenomaista suunnittelemaasi remonttia ei ko. työkalusta löydy.

Salla Sofia Vartiainen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.