Mitä tarkoittaa perustaso?

4.9.2018

Perustason käsite saattaa herättää hämmennystä ja epätietoisuutta taloyhtiössä. Mitä perustaso tarkoittaa ja miten se määräytyy?

Asunto-osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:n mukaan yhtiön on pidettävä kunnossa osakehuoneistojen rakenteet, eristeet ja perusjärjestelmät, jotka yhtiö on toteuttanut tai hyväksynyt vastuulleen. Yhtiö on lisäksi velvollinen ennallistamaan osakehuoneistojen sisäosat, jotka vahingoittuvat yhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvan rakennuksen osan vian tai sen korjaamisen vuoksi, yhtiön ajankohdan mukaiseen perustasoon. Kunnossapitovastuun jakautumisesta osakkeenomistajan ja yhtiön välillä on myös mahdollista määrätä toisin yhtiöjärjestysmääräyksellä.

Kysymys perustasosta nousee esiin etenkin taloyhtiön remontin yhteydessä, esimerkiksi kun osakehuoneiston kylpyhuoneessa on sattunut kosteusvaurio. Jos kosteuseristys pettää ja seurauksena on kosteusvaurio, tulee yhtiön lähtökohtaisesti kuivata rakenteet ja korjata vedeneriste sekä ennallistaa kylpyhuoneen pinnat yhtiön ns. perustasoon saakka.

Perustason määräytyminen

Perustaso määrittää sen, mihin laatutasoon yhtiön tulee pinnat korjata eli ennallistaa. Perustaso määräytyy lähtökohtaisesti huoneiston alkuperäisen tason mukaan.

Yhtiön perustaso on voinut muuttua, mikäli yhtiö on esimerkiksi peruskorjauksen yhteydessä korjannut pinnat kaikkiin huoneistoihin alkuperäisestä poikkeavaan uuteen tasoon tai perustason muutoksesta on tehty nimenomainen päätös. Perustaso voi myös määräytyä yhtiön tekemän yksittäisen korjaustoimenpiteen perusteella, eli yhtiön perustaso on voinut muuttua yhtiön aiemmassa vastaavassa tilanteessa tehdyn korjauksen perusteella.

Osakkeenomistajat ovat myös voineet muuttaa huoneistojensa tasoa omia remontteja tehdessään. Tällä ei ole kuitenkaan merkitystä yhtiön noudattamaa perustasoa määriteltäessä.

Minkä tahansa korjaustyön yhteydessä tulee huomioida hyvän rakennustavan ja voimassa olevien määräysten noudattaminen (esim. määräykset vedeneristyksen osalta).

 Pauliina Haapsaari

Pauliina Haapsaari

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies.

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.