Muutoksia varainsiirtoveroilmoituksen ja osakesiirtojen ilmoitusmenettelyn osalta

14.10.2019

Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuvat 1.11.2019 alkaen. Tämä muuttaa myös todistusta varainsiirtoveron maksamisesta, jonka asunnon uusi omistaja toimittaa isännöitsijälle osakeluettelomerkintää varten.

Paperista varainsiirtoveroilmoitusta ei enää marraskuusta alkaen leimata Verohallinnon toimesta, vaan todistus varainsiirtoverosta korvaa leimatun varainsiirtoveroilmoituksen. Asunnon ostaja saa suoritetusta verosta todistuksen, kun sekä varainsiirtoveroilmoitus että maksu ovat saapuneet Verohallintoon. Ennen kuin taloyhtiön osakeluettelon ylläpito on siirretty Maanmittauslaitokselle, säilyy isännöitsijän vastuu kuitenkin ennallaan, ja isännöitsijän on jatkossakin pyydettävä uudelta omistajalta todistus suoritetusta varainsiirtoverosta ennen osakeluetteloon merkitsemistä. Ostaja saa todistuksen Verohallinnolta, jos kaupat on tehty ilman välittäjää. Jos taas kaupassa on käytetty kiinteistönvälittäjää, ostaja saa välittäjältä kuittauksen sähköisestä varainsiirtoveroilmoituksesta. Lisäksi siirtymävaiheessa ostajalla voi olla myös vanhanmallisia leimattuja varainsiirtoveroilmoituksia. Kaikki nämä tositteet käyvät siis todisteeksi varainsiirtoveron suorittamisesta.

Merkittävä muutos on, että marraskuusta alkaen varainsiirtovero on ostajakohtainen. Jos asunnolla on useita omistajia, jokaisen on jatkossa esitettävä oma todistuksensa varainsiirtoveron maksamisesta.

Jos taloyhtiö on jo siirtänyt osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen ylläpitämään osakehuoneistorekisteriin, taloyhtiöllä ei ole enää vastuuta osakeluettelon ylläpidosta eikä velvollisuutta valvoa varainsiirtoveron suorittamista. Tällöin huoneiston uusi omistaja hakee omistuksensa rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta.

Uudistuksen yhteydessä isännöitsijän hallinnollinen taakka lisäksi keventyi siten, että 1.10.2019 alkaen osakesiirtojen ilmoitusmenettely poistui. Isännöitsijän ei tarvitse enää antaa Verohallinnolle omistajanvaihdosilmoitusta, vaikka asunto olisi vaihtanut omistajaa vastikkeettomasti, esimerkiksi perintönä tai lahjana.

 Johanna Ylä-Mononen

Johanna Ylä-Mononen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton neuvontalakimies

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.