Muuttoilmoituksen tekeminen on suositeltavaa

23.9.2015

Kotikuntalain voimaantullessa 1.1.1994 poistettiin aikaisemmassa väestötietolaissa ja väestöasetuksessa ollut velvollisuus tehdä varsinainen muuttoilmoitus taloyhtiölle. Varsinkin vesimaksun periminen, kun vastikeperusteena on huoneistossa asuvien lukumäärä, muodostui ongelmalliseksi, kun asukkailla ei enää ollut velvollisuutta ilmoittaa muutostaan taloyhtiölle. Nykyiseen asunto-osakeyhtiölakiin (astui voimaan 1.7.2010) onkin sisällytetty osakkaalle velvollisuus ilmoittaa yhtiölle huoneistossa asuvien tai sitä muuten käyttävien henkilöiden lukumäärä silloin, kun vastikkeiden maksuperusteena on henkilömäärä. Ilmoitus koskee kuitenkin vain asuvien tai käyttävien henkilöiden lukumäärää eikä asukkailla edelleenkään ole velvollisuutta tehdä varsinaista muuttoilmoitusta taloyhtiölle.

Luonnollisesti, kun virallista muuttoilmoitusta ei ole pakko tehdä, mikään lakikaan ei määrää, että yhtiön olisi pidettävä kirjaa tai luetteloa taloyhtiön asukkaista. Osakeluetteloa on lain perusteella pidettävä, mutta osakeluetteloon ei merkitä yhtiössä asuvia asukkaita, vaan osakeluettelo on luettelo osakkaista. Luetteloon merkitään osakkaan nimi ja osoite sekä luonnollisen henkilön syntymäaika.

Vaikka velvollisuutta pitää kirjaa taloyhtiön asukkaista ei ole, moni yhtiö tällaista pitää. Usein puhutaan talonkirjasta. Tällaisen kirjan pitäminen on suositeltavaa sekä taloyhtiön että asukkaiden kannalta. Taloyhtiön on hyvää tietää asukkaansa ja jos yhtiöllä ei ole tietoa huoneistossa asuvasta asukkaasta, yhtiö ei voi esimerkiksi päästää häntä sisään huoneistoon tilanteessa, jossa avaimet ovat jääneet huoneistoon. Näin ollen Kiinteistöliitto suositteleekin varsinaisen muuttoilmoituksen tekemistä taloyhtiölle vaikka lainmukaista velvollisuutta tähän ei olekaan.

 Kristel Pynnönen

Kristel Pynnönen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton apulaispäälakimies

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.