Tavarat taloyhtiön tiloissa

Tilanne on tuttu: yhtiön nurkat ja kellarit pursuavat tavaroita, joista osasta voi jo pölykerroksen paksuudesta päätellä, että ne eivät ole aktiivisessa käytössä. Yhtiö ei kuitenkaan voi noin vain ryhtyä kuljettamaan näitä tavaroita keräykseen tai kaatopaikalle. Kuinka siis toimia, jotta yhtiön tilat säilyvät siistinä ja turvallisina samalla kunnioittaen perustuslain turvaamaa omaisuudensuojaa?

Tilat, joita ei ole nimenomaisesti jaettu osakkaiden hallintaan kuuluvat yhtiölle. Yhtiön hallitus huolehtii näiden tilojen siisteyden ja järjestyksen järjestämisestä. Mikäli yhtiön tiloissa on tavaraa, josta halutaan päästä eroon, tulee ensin toimittaa jokaiselle asukkaalle ilmoitus, jossa kehotetaan määräpäivään mennessä poistamaan yhtiön tiloissa olevat rojut ja roskat ja esim. merkitsemään pyöräkellarissa olevat pyörät. Suositeltava määräaika tavaroiden siirtämiselle ja merkitsemiselle on vähintään kaksi viikkoa ja ilmoituksessa tulee myös mainita, että määräajan jälkeen yhtiön tiloihin jääneet asiattomat tavarat kuljetetaan pois tai hävitetään. Ilmoitus on syytä paitsi toimittaa asukkaiden postiluukuista myös asettaa näkyviin esim. yhtiön ilmoitustaululle.

Tavarat, joita ei ole määräajan umpeuduttua viety pois tai merkitty, tulee yhtiön toimesta luetteloida ja varmuuden vuoksi valokuvata. Mikäli tämän jälkeen voidaan olla riittävän varmoja siitä, ettei tavaralle löydy omistajaa, voidaan esinettä pitää hylättynä ja sen omistusoikeuden siirtyneen yhtiölle. Tällöin yhtiö voi omistajana itse päättää mitä esineelle tekee: vähäarvoinen tavara voidaan toimittaa kaatopaikalle, mutta hyväkuntoiset tavarat voidaan myydä. Yhtiöllä ei ole velvollisuutta säilyttää hylättyjä tavaroita tiloissaan odottaen, että joku ilmaantuisi omaisuuttaan peräämään, joten asukkaiden on syytä olla aktiivisia silloin kun esim. polkupyörien merkitsemistä pyydetään.

Joachim Lindholm

Joachim Lindholm

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Lisää blogikirjoituksia

Haku