Tupakointi kielletty!
1.9.2026
Kyllä on maailma muuttunut! Hämmentävältä tuntuu ajatella sitä, miten lapsuudessani oma isäni pisti kerta toisensa jälkeen punaisen Nortin palamaan. Norttia kului ruokailun jälkeen sisällä asunnossa, ja sitä kului autossa matkalla mummolaan. Takapenkillä savua hengitteli passiivisten tupakoitsijoiden joukko – allekirjoittanut pikkusiskoineen. Lapsuudestani on ehtinyt vierähtää jokunen vuosikymmen, ja tuona aikana on tieto tupakan vaaroista lisääntynyt. Tieto on muuttanut suhtautumistamme tupakointiin, ja Suomi on jo pitkään ollut matkalla (mummolan sijasta) kohti savutonta Suomea.
Viime viikolla annettiin eduskunnalle hallituksen esitys tupakkalain uudistamiseksi. Voimaan tullessaan uudistus helpottaisi taloyhtiön mahdollisuutta kieltää osakkaiden tupakointi parvekkeillaan ja käytössään olevilla pihoilla. Lisäksi uudistus vaikuttaisi myös tupakointikielloista päättämiseen asuntojen osalta.
Samalla, kun tupakkalain käsittely eduskunnassa vasta alkaa, on hyvä muistaa, että vuokralaisena asuvien tupakointia merkittävästi rajoittava lainsäädäntö on jo hyväksytty ja muutokset lakiin ovat tulossa voimaan kuukauden kuluttua lokakuun alussa.
Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta kieltää jatkossa vuokralla asuvien tupakoinnin vuokra-asunnossa, asunnon parvekkeella ja asunnon pihalla. Uudistus on erityisen merkityksellinen siksi, että tupakointikielto koskee uusien vuokrasopimusten lisäksi myös vanhoja sopimuksia, eli ennen 1.10.2026 tehtyjä vuokrasopimuksia. Tähän saakka lähtökohta on ollut se, että ellei tupakointia ole vuokrasopimuksessa kielletty, se on ollut sallittua. Nyt lähtökohta muuttuu sekä uusissa, että vanhoissa sopimuksissa päinvastaiseksi. Toisin sanoen jatkossa vuokralainen ei saa lähtökohtaisesti tupakoida vuokra-asunnossa, parvekkeellaan eikä huoneistopihallaan.
Tupakointikielto vuokrasuhteissa ei koske pelkästään tavallista tupakkaa. Kielto koskee tavallisen tupakan lisäksi sähkötupakkaa ja poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita, kuten yrttisavukkeita ja vesipiipussa käytettäviä yrttiseoksia.
Poikkeuksellisesti vuokranantaja voi halutessaan antaa vuokralaiselleen luvan tupakointiin. Luvan voi kuitenkin antaa vain silloin, kun muu lainsäädäntö, viranomaisen antama määräys tai taloyhtiöön yhtiöjärjestykseen otettu määräys ei tupakointia kiellä tai estä. Uskon ja toivonkin, että mitenkään laajamittaisesti lupia ei tulla antamaan.