Eurooppa etsii yhteistä asuntopolitiikkaa - löytyisikö se Suomesta?

19.6.2025

Millaista EU:n asuntopolitiikan tulee olla, mitkä ylipäätään ovat polttavimmat asumisen kriisit ja mikä on jäsenmaiden ja unionin välinen työnjako? Asuntopolitiikan ottaminen EU:n agendalle ei ole ongelmatonta.

Yhteisvelka ja kilpailukyky, yhteinen puolustus ja Ukrainan tuki, vihreä teollisuus ja energia, ilmastomuutos ja luontokato, Lähi-idän eskaloituva tilanne ja Yhdysvaltojen arvaamattomuus. Euroopan unionissa työskennellään monella tapaa historiallisten kysymysten parissa juuri nyt. Moninaisten kriisien myllerryksessä julkisesta keskustelusta on jäänyt kokonaan uupumaan eräs historiallinen uudistus: Ursula von der Leyenin komissio on ottanut asuntopolitiikan osaksi EU:n agendaa. Asumiselle on nimetty oma komissaari, Dan Jørgensen, ja asumisen kysymyksille on perustettu väliaikainen erityisvaliokunta. Historiallista tämä on siksi, että läheisyysperiaatteen ja Lissabonin sopimuksen mukaisesti asumiskysymykset ovat kuuluneet jäsenvaltioille.

Millaista EU:n asuntopolitiikan tulee olla, mitkä ylipäätään ovat polttavimmat asumisen kriisit ja mikä on jäsenmaiden ja unionin välinen työnjako? Käynnistääksemme aiheesta keskustelua, järjestimme teeman ympärille kansainvälisen kongressin yhdessä Omakotiliiton ja Kansainvälisen kiinteistönomistajien liiton UIPI:n kanssa. Tässä blogissa esittelen tilaisuuden jälkeisiä päällimmäisiä ajatuksia.

Ratkotaanko asumisen kriisit unionissa vai jäsenmaissa?

Asumis- ja asuntopolitiikan ottaminen EU:n agendalle ei ole ongelmatonta. Läheisyysperiaate on yksi EU:n perusperiaatteista, jonka mukaan poliittiset kysymykset ratkaistaan aina mahdollisimman lähellä kansalaisia. Rajat ylittävät kysymykset kuten ilmastonmuutos, vapaa liikkuvuus ja yhteismarkkinat kuuluvat eittämättä EU:n pirtaan. Asuminen poikkeaa edellisistä, sillä se on mitä suurimmissa määrin paikallinen kysymys. Kodit eivät liiku yli rajojen, eikä Suomessa rakennettu uusi asuinkerrostalo auta asuntopulasta kärsivää barcelonalaista. Myös sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset kuten asumistuet kuuluvat jäsenvaltioille.

Samaan aikaan on totta, että Euroopassa on käynnissä monia erilaisia asumisen kriisejä. Useissa maissa nuorilla ei ole varaa muuttaa kotoa, vaikka haluaisivat. Osasta suurkaupunkeja on tullut liian kalliita asua monille matalapalkka-alojen työntekijöille, kuten sairaanhoitajille ja poliiseille. Osassa kaupungeista lyhytvuokraus ja turismi on muodostunut ongelmaksi, toisaalla oltaisiin iloisia, jos jostain joku vuokralainen löytyisi. Suomessa monet alueet tyhjenevät samalla kun kotien arvot romahtavat eikä lainaa heru korjauksiin. Kaikkialla Euroopassa vaikeutuvat sääolosuhteet kuten helle ja kosteus kurittavat rakennuksia ja niiden käyttäjiä. 

Suomesta suuntalinjat EU:n asuntopolitiikalle

Suomessa on yksi Euroopan toimivimmista asuntomarkkinoista. Se on myös Euroopan vapaimpia, mikä ei ole yhteensattumaa. Useissa niissä eurooppalaisissa maissa ja kaupungeissa, jossa kärsitään asuntopulasta, on harjoitetaan myös tiukkaa vuokrasääntelyä. Vuokrien sääntely saattaa aluksi vaikuttaa toimivalta lääkkeeltä asumiskustannusten nousuun, mutta pitemmän päälle se hiljentää investoinnit uusiin asuntoihin ja hurjimmissa tapauksissa kannustaa vuokranantajia pitämään asuntoja tyhjillään. Lopulta asuntopula synnyttää pimeät markkinat äärimmäisen kilpailluille asunnoille, kuten Tukholmassa on käynyt. Toinen merkittävä haaste on jäykkä kaavoitus, mikä johtaa ajan myötä samanlaisiin ongelmiin.

Suomen malli on yhdistelmä omistusasumista, markkinapohjaista yksityistä vuokra-asumista ja sosiaalista asumista. Vaikka Suomen malli ei ole suoraan sellaisena vietävissä muihin EU-jäsenvaltioihin, voi sen onnistumisista ottaa osviittaa. Suomessa purettiin vuokrasääntely 1995, jonka jälkeen niin yksityisten vuokra-asuntojen kuin sosiaalisen asunnontuotannon määrä on vain kasvanut. Asuntojen hintakehitys on ollut muihin EU-maihin nähden maltillista. Suomi on myös tehnyt viisasta sosiaalipoltiikkaa: Suomi oli ensimmäinen valtio maailmassa, joka käytännössä lakkautti asunnottomuuden. Tässä Suomessa kehitetty “koti ensin” -periaate on ollut ratkaisevassa asemassa. Erityisryhmien kuten opiskelijoiden asumista on tuettu julkisin varoin. Samalla yleinen asumistuki on osoitettu erittäin toimivaksi tavaksi kohdentaa tukea sitä tarvitseville.

Suomen mallin vahvuus on sen kyky tarjota erilaisia asumisen ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin yhdistämällä markkinatalouden hyvinvointivaltion turvaverkkoihin. Monipuolinen asuntorakenne tekee järjestelmästä joustavan ja iskunkestävän. Siitä kehtaa myös ammentaa laajempaan eurooppalaiseen malliin. Suomessa kehitetyt sosiaaliset innovaatiot ennenkin käyneet kaupaksi maailmalla, oli sitten kyse Suomen Asunto ensin -mallista tai asunto-osuuskuntien viemisestä Yhdysvaltoihin.