Vapunvietto taloyhtiössä

30.4.2019

Vappuun liittyvä juhliminen saattaa kuumentaa taloyhtiössä tunteita, mutta jokaisella on oikeus järjestää satunnaisia juhlia omassa kodissaan ja satunnaisia juhlia on jokaisen siedettävä. Juhlia järjestäessä on kuitenkin muistettava yörauha ja huomioitava naapurit. Juhlia pitävän kuuluu siis huolehtia että keskustelun ja musiikin äänenvoimakkuus pysyy kohtuullisena.

Jos juhliminen aiheuttaa jatkuvasti häiriötä, voi tilanteeseen puuttua ja ilmoittaa asiasta eteenpäin taloyhtiölle. Vappua vietetään kuitenkin vain päivä tai pari.

Vapunviettoon saattaa liittyä myös grillaaminen, joko parvekkeella tai takapihalla. Mikään lakihan ei kiellä grillaamista parvekkeella tai takapihalla, eikä taloyhtiökään lähtökohtaisesti pysty sitä kieltämään. Tästä huolimatta tulisi grillaajan kiinnittää huomiota siihen, ettei paloturvallisuus vaarannu eikä ruuanlaitosta aiheudu selkeää haittaa tai häiriötä ympäristölle. Kerros- ja rivitaloissa on jo rakennuksen muodon, materiaalien ja sijainnin vuoksi huomattavia eroja, samoin on grilleissäkin, joten grillaajan on varmistettava paloturvallisuus tapauskohtaisesti.

Kun asukkaat huomioivat naapureitaan vapunvietossa, ja naapurit sallivat satunnaiset juhlat sekä niiden aiheuttaman tilapäisen haitan, säilyy hyvä vappumieli myös taloyhtiössä. Ei muuta kun Glada Wappen!

 Kristel Pynnönen

Kristel Pynnönen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton apulaispäälakimies

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.