× Maksullinen lakineuvonta on suljettu torstaina 18.4.
× Maksullinen lakineuvonta on suljettu torstaina 18.4.

Kurtturuusun hävittäminen taloyhtiön piha-alueelta

20.5.2020

Kasvaako taloyhtiön pihalla anilliininpunaisina tai valkoisina kukkivia ruusupensaita? Kyseessä saattaa olla kurtturuusun Rosa Rugosa -laji tai sen valkokukkainen muoto Rosa rugosa f. alba, jotka on luokiteltu kansallisesti merkityksellisiksi haitallisiksi vieraslajeiksi. Niiden kasvatuksesta tulee kiellettyä 1.6.2022 jälkeen ja taloyhtiöiden onkin jo nyt syytä havahtua hävittämistoimenpiteisiin.

Kurtturuusu on tullut Eurooppaan Koillis-Aasiasta 1800-luvulla. Suomessa se on alkanut levitä 1900-luvun alkupuolella ja nykyään sitä esiintyy niin merenrannoilla, moottoriteiden keskikaistoilla kuin talojen pihapiireissä. Kasvi on luokiteltu kansallisesti merkitykselliseksi haitalliseksi vieraslajiksi, sillä se pystyy tiheän vaakajuurakkonsa avulla syrjäyttämään alkuperäisen merenrantalajiston.

Vieraslajien hallinnasta on säädetty EU-tasolla vieraslajiasetuksella ja Suomessa kansallisesti vieraslajilailla. Lain nojalla on jo nyt kiellettyä kurtturuusun ympäristöön päästäminen, sen tuominen Suomeen EU:n ulkopuolelta tai toisesta EU-maasta sekä sen markkinoille saattaminen, välittäminen, myyminen tai muuten luovuttaminen. Kurtturuusun kasvatuksesta tulee kiellettyä 1.6.2022. Kasvatuksella ei tarkoiteta pelkästään aktiivista kasvattamista, vaan myös esimerkiksi sitä, että ruusu passiivisesti kasvaa taloyhtiön piha-alueella.

Kasvatuksen kieltäminen edellyttää toimia myös taloyhtiöiltä, sillä kiinteistön omistajan tai haltijan vastuulla on huolehtia kohtuullisista toimenpiteistä vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi. Kurtturuusun hävittäminen ei tapahdu hetkessä. Esimerkiksi sen hävittäminen näännyttämällä eli versoja katkomalla kestää useamman vuoden. Taloyhtiöiden on siis syytä ryhtyä toimenpiteisiin jo nyt.

On hyvä huomata, ettei suinkaan kaikkia pihan ruusupensaita ole tarvetta hävittää. Sääntely ei nimittäin koske kurtturuususta jalostettuja tarhakurtturuusuja eikä myöskään orjanruusua, joka kasvaa saaristoissa luonnonvaraisena. Tunnistusvinkkejä löytyy muun muassa Vieraslajit.fi-verkkosivustolta.

 Linda Hartikainen

Linda Hartikainen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.