× Maksullinen lakineuvonta on suljettu torstaina 18.4.
× Maksullinen lakineuvonta on suljettu torstaina 18.4.

Kiinteistöala digitalisoituu

11.4.2018

Digitalisaatio on tällä hetkellä kuuma puheenaihe kiinteistöalalla. Monet palveluntuottajat, viranomaiset ja alan etujärjestöt kehittävät digitaalisia palveluita kiinteistöalan toimintojen tehostamiseksi. Digitalisaatio on poistanut aikaan, tilaan, tiedonsaantiin ja osallistumiseen liittyviä rajoituksia ihmisten vuorovaikutuksesta ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Konservatiivisella kiinteistöalalla digitalisaatio on melko tuore ilmiö ja siksi ala onkin pullollaan mahdollisuuksia vanhojen toimintatapojen kehittämiseen ja uusien toimintatapojen keksimiseen. Ilmiönä digitalisaatio on hyvin pitkälle hoksauttamista, miten alan vakiintuneita toimintatapoja voidaan tehostaa tietotekniikkaa apuna käyttäen.

Taloyhtiöt hereillä

Taloyhtiöitä kiinnostaa luonnollisesti heidän arkipäivän toimintoja helpottavat digisovellukset. Suunnitelmallinen kiinteistönpito on yksi haasteellisimmista osa-alueista koska sitä ei yleensä mielletä tärkeäksi. Alan toimijat ovatkin pohtineet erilaisten digisovellusten laatimista suunnitelmallisen kiinteistönpidon edistämiseksi.

Rakennusten etähallinta on yksi yleisimmistä digitaalista teknologiaa hyödyntävistä osa-alueista. Etähallinnan avulla voidaan seurata, mitata, säätää ja valvoa lähes kaikkea. Yleisimmin etähallinnan avulla seurataan kiinteistön kulutustietoja, mutta yhä enemmän ollaan siirtymässä sisäilmaston laadun reaaliaikaiseen mittaamiseen ja laitteistojen säätämiseen. Esineiden internet (IoT) vauhdittaa entisestään erilaisten älyä tuovien digipalveluiden yleistymistä rakennuksissa.

 

Diginatiivit jylläävät
Vaikka kiinteistöala nähdään konservatiivisena ja muutosvastarinta on toisinaan vahvaa, halu muuttua näkyy kehityshakuisissa taloyhtiöissä ja palveluntuottajissa. Digitalisaatio tulee vääjäämättä osaksi kiinteistöalan prosesseja. Muutosnopeuden arviointi lieneekin useamman tahon strategiamietinnöissä tällä hetkellä. Kuinka nopeasti ja missä arkipäivän toimissa tullaan seuraavaksi siirtymään digiaikaan?

Mielenkiintoiseksi kiinteistöalan digitalisoitumisen tekee myös isännöintikunnan eläköityminen lähivuosina. Arvion mukaan noin puolet isännöitsijöistä eläköityy vuoteen 2020 mennessä. Aukeaako tästä kanava kiinteistöalan laajamittaisemmalle digitalisoitumiselle, kun samaan aikaan taloyhtiöiden hallituksiin virtaa yhä enemmän diginatiiveja.

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton kehityspäällikkö.

 Jari Virta

Jari Virta

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.