Tiedolla vaan ei pakolla

10.5.2017

Miten valtakuntaan saataisiin sähköautojen latauspaikkoja? Kiinteistöliiton tuoreen Korjausrakentamisbarometrin yhteydessä tiedusteltiin vastaajilta, onko heidän taloyhtiössään keskusteltu sähköautojen latausmahdollisuuksista tai jollain muulla tavalla jo edetty asiassa.

Tulosten perusteella koko maan osalta 60 % vastaajista ilmoitti, ettei heidän yhtiössään ole keskusteltu latausmahdollisuuksista. Ainoastaan vajaat 2 % vastaajista ilmoitti yhtiössään jo toteutetun sähköautojen latausratkaisun. Kerrostaloyhtiöissä ja pk-seudulla on oltu jonkin verran muita aktiivisempia sähköautoasioissa.

Sähköautot kiinnostavat isoa osaa taloyhtiöiden vastuuhenkilöistä. Kiinnostus näkyi barometrin avoimissa vastauksissa. Alan kehittäjiltä, ml. Kiinteistöliitolta, toivottiin viestintää ja ohjeita asiasta. Vastaajien keskuudessa oli myös paljon niitä, jotka toppuuttelivat tässä vaiheessa sähköautoihin liittyviä investointeja.

Sähköautojen tarjonta on parhaillaan kasvamassa isolla kulmakertoimella. Ja kasvua alkaa tulla myös henkilöautojen volyymiluokkiin, ja sellaisilla hinnoilla, että vähitellen suurempia massoja alkaa liikkua sähköautojen (täyssähkö tai hybridi) perässä. Autoteollisuus joutuu päästövaatimusten vaikutuksesta innovoimaan yhä enemmän sähkön suuntaan, mikä entisestään tulee lisäämään sähköllä käyvien tarjontaa.

Ostajat ja taloyhtiöiden edustajat tarvitsevat paljon käytännön tietoa sekä kokemusperäistä tietoa ensivaiheen kokeilijoilta, jotta päätökset tulevaisuudessa olisivat hyviä. On vastuullista toimintaa pyrkiä tähän, eikä pelkästään ympäristönäkökohtien varjolla houkutella tekemään kalliita investointeja mahdollisesti huonosti toimiviin ratkaisuihin.

Brysselin suunnassa neuvotellaan parhaillaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uudistamisesta. Siinä yhteydessä on ollut vahvasti esillä komission pohjaesitys, joka varsin mekanistisesti laukaisisi laajamittaisten korjaushankkeiden yhteydessä velvoitteen varautua sähköautojen latausmahdollisuuksiin taloyhtiöissä.

Kiinteistöliitto ja monet muut asiasta lausuneet toimijat ovat pitäneet tällaista ratkaisua huonona. Perusteluna on yksinkertaisesti se, ettei tällainen säädösmalli johtaisi siihen, että latauspisteet tulisi sinne, missä niitä tarvitaan.

Vaihtoehtona onkin se, että annetaan markkinoiden hoitaa asia. Tarjotaan runsaasti laadukasta viestintää ja koulutusta kansalaisille sekä taloyhtiöiden edustajille. Kehitetään myös porukalla. Mekanistiset säädökset johtavat varmoihin kustannuksiin, mutta vain vähän todellisen lopputavoitteen suuntaan. Lopputavoitteena on kuitenkin syytä pitää päästöjen vähentämistä eikä kiinteistönomistajien investointeja latausinfraan.

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton pääekonomisti.

 Jukka Kero

Jukka Kero

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.