Taloyhtiön on tarpeen varautua sähkökatkoihin

Taloyhtiön hallituksen ja isännöinnin on hyvä yhdessä käydä läpi kuinka varaudutaan mahdollisiin sähkökatkoihin. Tärkeää on tiedottaa asukkaille miten suunnittellut sähkökatkot vaikuttavat asumiseen ja elämään taloyhtiössä.

Asukkaille tiedottaminen

  • Tiedota asukkaita ennakkoon sähkökatkojen mahdollisuudesta, niiden ehkäisemisestä sähköä säästämällä sekä katkoihin varautumisesta.
  • Ohjeista asukkaita etukäteen kuinka heidän tulee toimia sähkökatkon sattuessa.
  • Varoita asukkaita vedentulon keskeytymisestä kerrostaloissa pumppujen pysähtyessä.
  • Ohjeista varaamaan vettä kotiin sekä välttämään vessakäyntejä sähkökatkojen aikana.
  • Varoita tulikuuman veden mahdollisuudesta kaukolämmitteisissä taloissa sähkökatkon aikana tai sen jälkeen. 
  • Tiedota sähkölukollisissa taloissa, että ulos pääsee aina ja yleensä sähkölukoissa on myös mekaaninen lukkopesä, joten elektromekaanisella avaimella myös sisäänpääsy onnistuu.
  • Luo levollisuutta tiedottamassa, että lyhyt parin sähkökatko ei vaikuta merkittävästi asunnon ilmanlaatuun eikä lämpötilaan.
  • Muistuta asukkaita, että nettiyhteyksien ja kännyköiden toimivuudessa voi olla ongelmia sähkökatkon aikana, koska kotien wlan-laitteet ja kerrostaloissa mahdollisesti olevat tukiasemat hiljenevät.
  • Valmistele hissitaloissa ”Älä käytä hissiä sähkökatkon riskin takia” -laput valmiiksi, jotta ne on nopeasti teipattavissa hissinoviin.
  • Varmista, että verkkovirtaan kytketyn palovaroittimen varavirtana toimiva paristo on toimintakunnossa.

Talon teknisten järjestelmien toiminnan varmistaminen

  • Sopikaa taloyhtiön hallituksen, isännöinnin ja kiinteistöhuollon kesken, kuka tarkistaa minkäkin laitteiston toimivuuden sähkökatkon jälkeen ja mihin ilmoitetaan, jos jokin laitteisto ei käynnisty automaattisesti.
  • Varmista huoltoyhtiöltä lämmityslaitteiden, ilmanvaihdon ja taloautomaation yms. järjestelmien käynnistyminen katkon jälkeen
    • käynnistyvätkö laitteet automaattisesti vai vaatiiko käynnistys käyntiä paikan päällä ja
    • pysyvätkö säädöt ja ajastukset kohdallaan esim. lämmitysverkoston, ilmanvaihdon, talosaunojen sekä sähkölukkojen osalta.
  • Varmista välittyvätkö järjestelmien automaattihälytykset kiinteistöhuollolle asianmukaisesti.
  • Huolehdi, että vesiputket ja vastaavat eivät pääse jäätymään.
  • Muista, että teknisten järjestelmien huolto- tai ylläpitotehtävissä kannattaa käyttää ammattilaisia.

 

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.